torstai 21. marraskuuta 2013

Ensi talven toppaa

Ensilumi on satanut, ja mikä parasta, sitä sataa lisää! Se onkin hyvä syy vilauttaa ensi talven toppavalintoja. Koska hyvien alennusten sattuessa kohdalle, olen tehnyt jo pikku hiljaa hankintoja seuraavaan talveen. Nyt täytyy todeta, että olen hieman yllättynyt värimaailmasta, ja voi ollakin, että jotain muutoksia saattaa vielä tulla ennen käyttöä.

Ensi talvi on todennäköisesti erilainen siinä suhteessa, että pienimmät aloittavat päivähoidossa. Minulla ei ole minkäänlaista kosketusta päiväkotimaailmaan, enkä tiedä heidän vaatimuksiaan ja tarpeitaan. Setit tarvitaan kuitenkin sekä kotikäyttöön, että päiväkotiin.


Onnenmurusista tilasin pikkusiskolle Racoonin takin ja haalarin. Puoleen hintaan alekoodilla hinta oli sopiva ja kootkin sattuivat olemaan oikeat. Ihastuin haalariin heti kun sen näin, ja edelleen se miellyttään silmää. Toivottavasti samoin on myös ensi talvena. Crocsin ihanat talvisaappaat on vielä kuin tehty haalarin kanssa,


Takin väri on kaunis, minulle tulee mieleen lohenpunainen. Sivistyksessäni on paha aukko tässä kohtaa, en tiedä miksi kutsua tätä väriä. Kuitenkin, turkoosi sisäpuoli sopii väriin, mutta itse olisin valinnut jonkun hieman rauhallisemman sävyn. Tällä nyt mennään, koska kovin montaa minun silmää miellyttävää takkia en tämän talven mallistoista löytänyt.

Huippukivaa ja lumista torstaita!

maanantai 18. marraskuuta 2013

Reimahalit

Koska välikausi sen kun jatkuu ja jatkuu, eikä talvi ota tullakseen, ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin siirtää pieneksi jääneet välikausivaatteet kirpparikasaan, ja hankkia uusia. Reimalla alkoi sopivasti varaston tyhjennys, ja minä tyhjensin sieltä koko jengille jotain.


Olin jo aiemmin ajatellut tilata Reimatecin Ignitor takit lapsille, mutta vielä en ollut saanut aikaiseksi. Nyt siis minulla oli lista valmiina kun satuin huomaamaan aleviestin. Yllätykseksi takit ovat aika ohuet, kangas on kevyttä ja notkeaa. Toivottavasti myös kestävää. Takkien hauska sivuvetoketju on mielestäni kiva yksityiskohta, sisäpuoli on verkkokangasta. Hihoissa on tarrakiristys.



Isommalla neidillä on Po.pin välikausihousut jääneet jo aikaa sitten lyhyeksi, mutta yritimme kitkuttaa niillä talveen asti. Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen Po.pin housuihin, ne ovat pysyneet todella hyvinä kahden kauden jokapäiväisestä käytöstä huolimatta. Alkuperäinen idea oli siis ostaa talven alesta uudet housut kevääksi. Hyvä idea teoriassa, mutta talvesta ei näy jälkeäkään, ja toppahousuja ei tällä kelillä kukaan pidä. Onneksi isoja kokoja oli vielä jäljellä housuista, ja kahdesta vaihtoehdosta päädyin tilaamaan Reimatecin Geoid X housut. Tämä on ensimäinen kerta kun meille tuli Reiman välikausivaatetta, ja olen kyllä todella positiivisesti yllättynyt. Housut ovat notkeaa kangasta. Malli on kapea ja juuri hyvä pitkälle ja hoikalle. Vyötäröllä on kunnon kiristys. Melkein harmittaa, etten ehtinyt tilaamaan toisia housuja.

Käyttökokemuksia ei siis vielä ole, mutta välikauden lisäksi myös talveen on tytöille Juneau takit, ja toivon tosiaankin, että ovat kehujensa mittaisia! Yksinkertaiset värit ja leikkaukset miellyttävät, ja jos laatu on hyvää, lapan rahojani jatkossakin Reimalle.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

torstai 14. marraskuuta 2013

Winterboots

Olen viimeiset kaksi vuotta (ainakin) etsinyt itselleni täydellisiä talvikenkiä. Talvikenkien pitäisi olla lämpimät, tukevat, helpot pukea, kivat katsella ja hyvät jalassa. Ne pitäsi olla nahkaa, joka pitää vettä. Väri saisi olla mielellään valkoinen tai ruskea. Ei karvareunuksia, ei paksua pohjaa, sisällys villaa tai karvaa. Koko pitäisi olla reilu, ettei jalat heti palellu. Arvatkaa onko löytynyt?



 Olen sovittanut sen seitsemäätuhatta paria, mutta ei vaan ole kolahtanut. Hintakattokin on vähitellen noussut, kunhan vain löytäisin talven pakkasille kunnon kengät. Ellokselta vihdoin pongasin itselleni sopivat saappaat sopivalla hinnalla. Timberlandin Muklukit muuttivat minun kaappiini odottelemaan pakkasia. Ne näyttävät jättilapikkailta, tuntuvat lämpimiltä ja kestäviltä.



Kuvissa sitä ei niinkään huomaa, että koko 41,5 on aivan järkyttävän iso ulkoapäin, vaikka siis jalkaan ihan sopiva. Jopa villasukan kanssa. Nyt voin seistä puolipäivää missä tahansa kinoksessa palelematta. Koska harvemmin mikään menee niinkuin Stromsössä, nyt puuttuu enää lumi ja kylmyys, kun viime vuonna tähän aikaan oli jo talvi. Nyt lämmintä pukkaa ja aamuisin saa vetää edelleen välikausitakin ja lenkkarit päälle lähtiessä. Talvea odotellessa.

Huippua torstaita!

maanantai 11. marraskuuta 2013

Leluvinksahdus

Lelulehtiä on pukannut meillekin useampia kappaleita. Eniten äitiä miellyttää ToysrUs kaupan lehti, siinä kun on hinnatkin valmiina. Lapset eivät kuitenkaan osaa arvata, että äiti pukki on jo keväästä asti miettinyt leluhankintoja, ja toteuttanutkin osan.

Tänä jouluna tytöt saavat lahjaksi Sylvanian Families sarjaa, talon, vähän kalusteita, sekä auto ja asuntovaunusetin. Äippä on tainnut saada leluvinksahduksen, kolmelle lapselle leluja hankkiessa saattaa olla vaarana sellainen.


Englannin Amazonista tilailin eilen illalla muutaman joulupaketin täytteen. Siellä hinnat tuntuu vaihtelevan joka päivä, joten hieman kärsivällisyyttä, ja saa lelut hankittua tosi edullisesti. Eilisen illan saldona Sylvanian auto ja caravan setti noin puoleen hintaan suomen hinnoista, Lego Duplo eläinklinikka alle puoleen hintaan ja samoin vielä isosiskon toivomuslistassa ollut Monster High nukkekin.


Olen taas lipsunut yhden lahjan säännöstäni, tällä kertaa lahjoja on kaksi per lapsi. Pojan lahjat onkin sitten hieman haastavampi tehtävä. Toiveissa on erilaisia örkkejä ja olioita. Onneksi tässä on vielä aikaa.

Mukavaa maanantaita!




perjantai 8. marraskuuta 2013

Siivousperjantai

Ja taas on perjantai, tuo viikon ahdistavin (pitää siivota) ja vapauttavin (siivouksen jälkeen alkaa viikonloppu) päivä. Perjantaina on siis perinteisesti myös meillä äidin siivouspäivä, lasten viettäessä aamupäivää kerhossa ja koulussa. Tänään testailin jo toista kertaa kodin pinnoille tarkoitettuja Viledan rättejä, joita sain testiin Buzzadorilta.



Olen aiemmin käyttänyt jostain halpahallista alekorista nappaamiani mikrokuituliinoja menestyksekkäästi jo monta aikaa. Pesen liinat käytön jälkeen joka kerta, kuten myös keittiörättiä vaihdan kerran päivässä. Kaikki joutuvat  60 asteen peruspesuun, ja talvella rumpuunkin. Nyt vasta huomasin, että aiemmin käyttämien liinojen suosituslämpötila on 30 astetta. Hups. No hyvin on nekin kestänyt kuuttakymppiä, ja näissä uusissa Viledan liinoissa se on oikein ohjeessa.

Sininen universal perusliina on saanut meillä paikan vessasta. Sillä pyyhkii kaikki pinnat ja jopa peilin. Peruskauraa ja on hyvä. Lila keittiörätti pääsi ekan kerran käyttöön vasta eilen illalla. Siinä on toinen puoli karhea ja toinen pehmeä. Kivasti lähti pinttymät hanasta, ilman itkua ja hammasten kiristystä. Puhumattakaan kloorista, rakkaasta ystävästäni siivousmaailmassa. Keittiörätissä on harmikseni kaksi vikaa, vaikka perusajatus on hyvä. Se on aivan liian iso, siis kuin lakanalla pyyhkisi pöytää, ja siitä valuu violettia väriä. Rätti lähti saman tien pyykkijonoon, ja tilalle tuli vanha riepu.



Sitten tulikin pieni ongelma eteen. Rättejä oli vielä kolme jäljellä, joiden käyttötarkoituksista ei ollut mitään havaintoa. Värikoodit puuttuvat ja uskomatonta, ettei rätteihin kirjoiteta mihin ne on tarkoitettu. Käytin kaikki salapoliisitaitoni, ja sain selville, että yksi on ikkunoihin, yksi kylppärille ja yksi näyttöjen, tablettien ja muiden laitteiden näyttöjen pyyhintään.

Sinistä kylppäripesuria koitin suihkun hanan kalkkisaostumiin. Meillä kylppäri on miehen siivousaluetta, ja kauhean kauan ei tarvinnut etsiä löytääkseen paikan missä sitä rättiä voisi heiluttaa.



Eteisen peili puhdistui hyvin myös rasvajäljistä keltaisella ikkunarätillä, kuten myös musta pad liina hoiti hommansa hyvin. Saatoin kokeilla pad liinaa myös silmälasien hinkkaamiseen, ja peiliäkin vähän hieroin sillä. Kaikki puhdistui hyvin. Nyt kun saisin vielä palkatun rätinheiluttajan, niin voisin vain ihailla lopputulosta.

Siistiä viikonloppua!


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Kesävermeet alesta

Stylepit verkkokaupassa on ale,
ja ensi kesän kesäleikkejä varten tilasin parit kengät ja mekon lapsille. 
Sattui (toivottavasti) oikeat koot ja värit nenän eteen.
Conssit poikaselle, isosiskolle baltsut ja mekon, kaikki puoleen hintaan tai alle.



Tästä kaupasta saa vielä ostohyvitystäkin!
Linkistä liittymällä ostohyvityksen sivuille, saa vitosen alkusaldon tilillensä.

 Rentoa keskiviikkoa!

 

tiistai 5. marraskuuta 2013

Me&I Outlet ale

Me&I:n outletissa on kaikki 40% alessa.
Paljon on vielä edellisten kausien vaatteita.


Mukavaa tiistaita!

maanantai 4. marraskuuta 2013

Shades of grey

Tälläinen on marraskuun ensimmäinen maanantai tänä vuonna. Poissaolollaan loistaa hanget korkeat nietokset, vettä sataa kuin saavista kaataen. Harmaan eri sävyt toistuvat niin ulkona kuin H&M:n paketin sisällössä. Harmaa vaan yhdistettynä mustaan tuntuu nyt jotenkin sopivalta väärimaailmalta. Tästä puuttuu enää flunssa ja pakkaset.



Vaikka meillä ei printti- ja tekstipaitoja ole paljoa näkynyt, pidin näistä paidoista sen verran, että annoin näille mahdollisuuden. Kuvat ovat osaksi brodeerattu ja osaksi painettuja, mutta ei mitään muovipainatuksia. Kangas oli ohuempaa kuin kuvittelin, ihan perus trikoota.


Pallollinen trikoomekko on paksua puuvilla, ja oli niin kiva, että laitoin isommalle siskolle vielä tilaukseen oman. Vaikka koko 122/128 alkaa käymään ekaluokkalaiselle armottoman pieneksi punteista ja hihoista, onneksi tämän mekon hihat ovat 3/4 pituiset (näkyy hyvin kuvasta!). Isosisko saa siis omansa, toimitusaika vaan oli kuukauden verran. Harmaat superskinny farkut on pikkusiskolle. Hieman liian pitkät puntit ei haittaa, koska kapeat puntit saa käännettyä, ja pysyvät silti hyvin jalassa.


Alekorista nappasin vielä tilaukseen kamalan ihanat My little Pony farkut, joissa on sitten sitä ällöttävää painokuvaa enemmän kuin meidän kaapeista yhteensä löytyy. Pikkusisko sai nämä testikäyttöön, katsotaan mitä kuville tapahtuu ajan saatossa. Onhan niissä sitä kaivattua väriä muuten niin synkkään syksyyn.

Toinen paketti on vielä tulossa, ehkä jotain värikkäämpää.

Mukavaa maanantaita!