keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Poikien juttuja

Pitkästä aikaa ajattelin jakaa muutaman pojalle tekemän hankinnan. Pojalle tulee tehtyä hankintoja enemmänkin siltä pohjalta, kun jotain mukavaa sattuu osumaan kohdalle. Poika ei onneksi paljoa valitse vaatteitaan, vaan mukisematta käyttää kaikkia kaapista löytyviä vaatteita.


Hennesin ja Lindexin alesta löytyi nämä shortsit ensi kesään. Sininen on pikku hiljaa lisääntynyt hallitsevaksi väriksi poitsun vaatekaapissa, vaikka alunperin ei sinistä meillä näkynyt ollenkaan.




 Syksyyn valmistaudutaan huppareilla, ja farkkupaidalla. Musta Nova Starin huppari on tilattu Sisukkaan alesta, punaiset Dieselin ja Benettonin hupparit ovat tuliaiset Pariisin reissulta, Farkkupaita Lontoosta.


Farkut on meillä käytetyin vaate niin tytöillä kuin pojallakin, ja olen onnistunut löytämään syksyn alesta muutamat farkut talvea varten. Pojalle on syksyksi farkut muiden muassa Pomp de Luxilta, kuvan farkut ovat Lindexin -70% alesta. Lontoo teepaita tuliaisina Lontoosta.

Syksyn ulkovaatteet on olleet pojan osalta vähän hukassa, vain Mini a Turen anorakki ja Po.pin haalari on olleet valmiina kaapissa. Takiksi valikoitui kuitenkin lopulta Reiman loppualesta keltainen Mundo takki. 


Tuotekuvauksessa ei mainittu, onko takissa Play Layers kiinnitys ja jätin fleecetakin tilaamatta. Takin saapuessa kiinnitys kuitenkin löytyi, ja jouduinkin tekemään uuden tilauksen mustasta fleecetakista. Lisäfleece kerros lisää takin käyttöikää huimasti, varsinkin jos saadaan taas leuto syksy. 

Hauskaa keskiviikkoa!


torstai 25. heinäkuuta 2013

Farkkutakkihaavelua ja alevinkki

Olen jo hetken haaveillut hankkivani tytöille farkkutakit. Mutta koska käyttöaste olisi niillä tosi pieni, nytkin tuntuu takkeja olevan enemmän kuin tarvetta, en ihan hirveitä summia viitsisi niihin laittaa. Kun tytöille ostaa jotain (lue: melkein kaiken) tuplana, pikkuostoksistakin tulee yleensä kalliita. Niinpä farkkutakit on pysyneet kaupassa. Tähän asti.


Nextin perusfarkkutakki oli kesän mallistossa noin 25€, Zaran vastaava malli 29,90€.


H&M:n varsio samasta takista 19,90€, Vertbaudetin farkkutakki Ellokselta 16,90€.

Kun Ellokselta tuli alekoodi, jolla saa 30% alehinnoista, päätin nyt kuitenkin tilata tytöille omat farkkutakit. Toimituskin oli  viikon sisällä, joten voi olla, että näitä päästään käyttämään vielä syksyllä. 

Koodilla 
 285501
 saa 30% pois 
alehinnoista.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Blingo

Blingolta tuli aleviesti, kevään mallisto jopa 60% ja yli 60€ tilauksesta 12€ pois. Niin hyvä tarjous, että päätin pistäytyä. Viime syksynä tilasin tytöille suloiset sydäntunikat ja tämänkin kevään mallistosta niitä oli tarjolla.


Syksyynkin sopivat ilmapallotunikat sekä farkkutunika pienemmälle neidille. 


Koodilla BEACH saa alennuksen kassalla. 

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Syystunnelmissa

Syksyinen sää siirtää ajatukset väkisin syksyyn, ja ehkä vähän ajatuksena ahdistavaan opiskelujen tai töiden alkuun. Olen yrittänyt hieman päivittää vaatekaappia, ja puuttuvana palasena on jo hetken ollut musta peruslaukku.

Koska budjetti ei ole suurensuuri, jouduin käyttämään etsimiseen useamman hetken, jotta löysin sopivat vaihtoehdot. Kriteerinä oli koko, sekä toisena crossover hihna, joka puuttui tuosta toisesta laukusta. Niinpä päädyin vasemmanpuoleiseen.

Tilasin laukun yoox.com nettikaupasta, josta saa vielä ostohyvitystä 3,5%. 
Toimitusmaksu on 15€, palautus on ilmainen. 

Onneksi huomenna taas lämpenee, ja voin pyyhkiä syksyiset ajatukset sivummalle.  

Rentoa maanantaita!

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Pomp de Lux -70%

Nyt saa Pomppeja edullisesti. 
Vielä oli paljon ainakin pojille jäljellä kokoja. 


Rentoa perjantaita!

torstai 18. heinäkuuta 2013

Pompin alesta

En ollut ehtinyt tutustua Pomp de Luxin uuteen mallistoon ollenkaan ennen kevään alennusmyyntejä. Parit kutsut keväällä olin ohittanut muiden menojen vuoksi, ja en yhtään jaksanut tutustua uusiin päivitettyihin nettisivuihin. Mutta silti alen alkaessa kävin kuitenkin vilkaisemassa tarjontaa, ja sille tiellä jäin.

Tänäkin kesänä Pomp de Lux on ollut yksi käytetyimmistä vaatteista neideillä, uskalsin tilata ensi kesälle jemmaan mekkoja ja toppeja. Tilasin molemmille tytöille samanlaiset Flora mekot ja Cherry tunikat, eri väreissä tosin, sillä keltaista oli saatavilla vain isommalle neidille.


Pienemmän neidin Cherry ja Abigail tunikat otin rose värissä. Keskellä on Lucy mekko, värinä peach.Tässä mekossa persikka oli tuollainen kaunis vaalea, mutta esimerkiksi legginseissä väri oli aika järkyttävän kirkas. Leggarit ja yksi mekko lähtivätkin takaisin liian värikkäinä.






Puoleen hintaan alesta tilasin vielä syksyyn tummempia värejä. Mustan Chloe topin, valkoisen Liva topin, sekä neuletakit molemmille. Chloe olikin puuvillan sijaan tekokuitua, mikä oli pienoinen pettymys. Myönnän, etten tutkinut tuotetietoja tilatessani ehkä tarpeeksi, että olisin huomannut sen etukäteen. Toivottavasti topit ei nyppyynny kovasti.


Suurin osa näistä ostoksista meni siis suoraa jemmaan ensi kesää varten.

Järkyttävän kylmä rintama on tällä viikolla pakottanut kaivelemaan kaapista myös jotain lämmintä, ja jopa takki olisi ollut välillä ihan varteenotettava vaihtoehto. Se siitä helteisestä heinäkuusta!

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Aleostoksia

Hennesin alesta klikkailin meille muutaman vaatteen ensi kesäksi. H&M:n valikoimista shortsit sekä tytöille että pojille on olleet hintansa vertaiset, ja niitä onneksi nyt oli tullutkin alennukseen.

Poikaselle tilasin parit shortsit, ne kun on olleet tänäkin kesänä käytetyin housumalli, säästä riippumatta.  Sekä omat korut, niitä on pyydetty jo ties kuinka kauan.


Tytöille oli ihanat mekot puoleen hintaan, ja niitä jo keväällä siihen malliin katselin, ja nyt raaskin laittaa tilaukseen. Taidan kääräistä ne joulupakettiin. Ihanaa kun hetken vielä tytöille löytyy vaatteita samasta kokoluokasta, kun joissakin vaatteissa 128cm isommalle vielä mahtuu.
Logg malliston shortsit on parhaat hinta-laatu suhteeltaan, ja varsinkin keltainen oli isomman neidin mieleen. Kangas on sopivan jämäkkää ja kestävää myös mäenlaskuun.

Ensi kesän jemmalaatikko alkaa olemaan täynnä näiden ostosten jälkeen, Lontoon ja Ranskan reissun tuliaiset kun täyttivät laatikkoa aika hyvin.

Nyt nauttimaan auringosta!

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Loman loppu

Paluu lomalta tapahtui maanantaiyönä kolmen aikaan. Mies suunnisti aamulla töihin, minä hakemaan lapsia mummilasta. Viime viikonlopun vietimme ystävien kanssa aikuisten matkalla, ja oli suorastaan mahtavaa! Perjantaina olimme Wembleyllä katsomassa Robbien viimeistä Lontoon keikkaa, lauantain tuhlasimme ostoksiin ja pubeihin ja sunnuntaina kuuntelimme jazzia Regent Streetin katuterasseilla. Viimeksi olemme miehen kanssa lomailleet yhdessä neljä vuotta sitten, ehkä jo oli aikakin.

Kotiin menemme lasten kanssa vasta loppu viikosta, mutta koska suunnitelmissa on reissu Ikeaan ajatellen syksyn koulun alkua ja lastenhuoneiden päivitystä, löysin Elloksen alesta jo etukäteen ihanat verhot lapsille ja samalla keittiöönkin.

Tyttöjen huoneeseen tilasin suloisen lippuverhon, ei toivottavasti liian hempeä, mutta sopii tytöille. Myös lakanat vaativat pienoista päivitystä ja kahden pussailakanan todella edullinen setti sopi tarkoitukseen.



Pojan huoneeseen valitsin myös laskosverhon, tähdellisen päiväpeiton, sekä samanlaiset lakanat kuin tytöillä, mutta turkoosin sävyissä. Matto vielä puuttuu, mutta eiköhän sekin ajan kanssa jostain löydy.

Keittiöön tilasin jo joulun alla ihailemani patisserie verhot. Alekoodilla sai vielä  30% alennusta normaalihintaisesta tuotteesta ja ilmaiset postikulut, kun tilasi sekä ale- että normaalihintaisia tuotteita. Olohuoneen uudelle puuvillamatolle jäi alekoodilla hintaa reilut kolmekymppiä. Ikeaan ei sitten jäänytkään paljon ostettavaa.



 Lomakuvien ja laukkujen purkaminen on vielä kotona edessä, mutta vielä on kesää jäljellä. Heinäkuun pyhitämme kotimaan matkailuun, ja pikku remontteihin kotona. Nyt ulos nauttimaan auringosta!