perjantai 19. joulukuuta 2014

Voiko ihanammin päivä enää alkaa?

Ja tämä ei ole ironiaa, aikuistenoikeesti. Yksi elämäni huipuimmista aamuista. Olen suorittanut kaikki teoriaopinnot opinnoissani. Yksi tehtävä on vielä palauttamatta, mutta kaikki lähitunnit on nyt käyty. Ja miltä tuntuu? No hemmetin hyvältä. Työharjoittelu tuntuu lasten leikiltä tähän verrattuna. Adjöö teoria, pänttäys ja yölläopiskelu. Ainakin hetkeksi.



Aamun kruunasi yksi alehankinta, jota olen jo parin kuukauden päivät enemmän ja vähemmän kytännyt. Vihdoin odotus palkittiin, ja nappasin jo pitkään ajatuksissani olleen tuotteen hyvällä alehinnalla. Tänään tuntuu ihan jo ihan joululle!

Nyt oikeisiin joulun valmistelu hommiin, huippua perjantaita!

torstai 18. joulukuuta 2014

Luota pinkkiin #vanish

Millä teillä irroitetaan tahroja vaatteista? Minulla on tahranpistossa jo pitkät perinteet, joihin kuuluu niin erimerkkiset pesuaineet, sapisaippua, Fairy, saippua ja jotkin erimerkkiset tahranpoistoaineet. Hypin innosta, kun kuulin, että pääsin Buzzaamaan Vanishin tahranpoistoaineita. Minulla on kaapissa valmiina muutama vaate, joiden tahranpoisto on ollut lähes mahdotonta, ja ne ovatkin odotelleet jotain, jolla saisin tahrat irti.


Heitän todella harvoin mitään vaatetta pois siksi, että siinä on tahra. Yleensä lähestulkoon kaikki tahrat saa jollain lailla poistettua, mutta aina tosin kaikki kuidut ei niitä käsittelyjä kestä.

Ensimmäisenä pääsi testiin miehen puuvillainen kauluspaita. Siinä on rinnuksissa jotain, joka näyttää ruosteelta, mutta en usko että se on sitä. Uskoisin että se on jotain ruokaa tai tussia. Eipä tiedä mies itsekään. Vaaleat kauluspaidat pesen valkoisessa pyykissä. Valitsin siis valkopyykille sopivan Vanishin. Kostutin tahran, ja laitoin sille ainetta ja annoin vaikuttaa hetken.


 Neljänkympin puolentoista tunnin puuvillapesuohjelma, linkous ja kuivumaan. Paitsi, että tahra on siinä edelleen. Ehkä hieman vaalentuneena, mutta näkyvänä kuitenkin.

Seuraavaksi tahra joutui uudelle kirrokselle astetta vahvemmalla aineella. Ohjeen mukaan Vanish Power geelin pitäisi pystyä tähän. Laitoin geeliä suoraa tahralle, annoin hetken vaikuttaa ja koneeseen vaalean pyykin kanssa 40 asteen ohjelmalla.


Tämän hetkinen tilanne kuivana. Tahra kyllä vaaleni, mutta ei se poistunut. Taidan luovuttaa tältä erää, ja mies saa pitää paitansa kanssa kravattia.

Buzzaaminen tarkoittaa uusien tuotteiden testaamista, ja niistä kokemuksien jakamista ystäville tai vaikka blogissa, niin kuin tässä kampanjassa tehdään. Sivun oikeassa laidassa olevasta linkistä pääset rekisteröitymään Buzzadoriksi, ja mukaan testaamaan uusia tuotteita.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Joulukuun aleshoppailut part I

Jep, hienoista kiirettä pitää.
On koulua, työharjoittelua, päiväkotia, eskaria, joulujuhlaa, puurojuhlaa ja kirkkoa.
Helpottaa kohta, hoen kuin mantraa.
Sen voimalla mennään nyt.

Joulukuussa olen tehnyt muutaman hankinnan itselleni. Siis Lontoon ostosten lisäksi, niistä lisää myöhemmin. Joulukuiset alehankinnat löytyivät tällä kertaa Zalandosta. Mitäs muuta, kuin kesäkenkiä. Ja siis vielä kahdet. Kohtahan se kesä taas on, ja kyllä, olen valmis.


Tarina lähti siitä, kun kirpparilta löytyi täysin korkkaamattomat mokkaiset Vagabondin Leroc ballerinat muutamalla eurolla. Malli oli juuri sellainen, mitä olin etsinyt jo pitkän aikaa, väri ei ehkä kaikista lempparein. Mutta tottakai ostin.


 Ja sitten googletin vähän kotona, ja löysin sekä mustat että konjakin väriset alle puoleen hintaan. Nyt olen aika hyvin varautunut kesäkeleihin. Mutta kymmenen pistettä minulta Vagabondeille, sopii minun jalkaani kuin valettu, on kestäviä ja laadukkaita. Melko riskitön sijoitus siis.

Nyt kengät on pakattu takaisin kaappiin odottelemaan kesää, täällä odotellaan lunta!
Ihanaista keskiviikkoa!

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Väriterapiaa with #stabilo

Aiemmin jo kerroin kuvin ja kynin, kun pääsimme buzzadoroimaan Stabilon väri- ja lyijykyniä, jotka on kehitetty erityisesti lapsille tukemaan heidän oikea- tai vasenkätisyyttään ja oikeaa kynäotetta. Vihdoin meidän perheen ainoa vasurikinpääsi kokeilemaan omia kyniään!


Peruspiirtäminen helposti tartuttavilla hyvin piirtävillä kynillä oli lasten leikkiä. Värien sekoittelu oli helppoa vaikka molemmilla käsillä. Tosin vasemman käden kynillä. 

 


Ongelmia tuotti ainoastaan kynien kätisyyden muistaminen. Hauska yksityiskohta on kynien nimeämismahdollisuus, ja lyijytäytekynässä oli mukana muutama tarra, johon sai kirjoittaa nimen. Minä merkkasin tyttöjen kynän pinkillä. Kynien päätkin ovat eriväriset, joten periaatteessa homma pitäisi olla selkeä. Mutta oikeesti. Kukaan ei kohta enää muistanut kumpi oli oikea ja kumpi vasen.

Neiti tokaluokkalainen on ottanut kouluun käyttöön yhden lyijykynistä. Siksi, että siitä on helppo pitää kiinni. Jälki on tosin aika paksua, mutta kun pitää kynän terävänä, ei homma leviä käsiin.


Isosiskonkin kädet tuli mukaan hommiin. Ilta sujuu rattoisasti piirrellen!

Kymmenen yötä jouluun. Joko kaikki on valmista?

Huippua lumista viikkoa!


Buzzaaminen tarkoittaa uusien tuotteiden testaamista, ja niistä kokemuksien jakamista ystäville tai vaikka blogissa, niin kuin tässä kampanjassa tehdään. Sivun oikeassa laidassa olevasta linkistä pääset rekisteröitymään Buzzadoriksi, ja mukaan testaamaan uusia tuotteita.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Mitä Oprah edellä..

..sitä muut perässä. Nimittäin Lumenea.
Cittareissa oli pari viikkoa takaperin kaikki Lumenen tuotteet 40% alennuksessa, ja silloin minäkin lähdin liikkeelle kosmetiikan perässä. Lumene on kyllä ehdottomasti yksi parhaista kosmetiikkavalmistajista, mitä käytän. Laaja valikoima, huippu saatavuus, edullisuus ja kotimaisuus. Niitä arvostan. Ensisijaisesti hain paria luottotuotetta, kuten puhdistusainetta ja kasvovoidetta, mutta myös tätä.


Oprahin omalle O List lempituotteiden joululahjalistalle päässyttä Lumenen vartalovota. Listasta on kohistu niin suomalaisessa, kuin pikaisella googlettamisella myös ruotsalaisessa lehdistössä, ja tuote vielä vaikuttaa lupaavalle! Paksu, miedosti tuoksuva ja hyvin imeytyvä. Nämä ominaisuudet tuli mieleen äkkikokeilulla kaupan testeristä kokeiltuna.Voide joutuu nyt hetken odottelemaan vuoroaan, kun käytän ensin edelliset loppuun. Kerron sitten kuinka kävi.


O´voiteen lisäksi ostoskoriin valitsin käsivoiteen (sitä tarvitaan aina ja p a l j o n!), pikkujouluihin mineraalipuuterin ja kynsilakat, sekä jättipullo kasvovettä. Ihanasta pinkistä pullosta meni vielä euro rintasyöpäkampanjaan, en voinut vastustaa.

Huippua keskiviikkoa!

maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulukuun ensimmäinen

Nyt painetaankin sitten pikakelausnappia oikein urakalla. Tiedossa on vauhdikas joulukuu, josta ei tapahtumia puutu. Viisi yötä lähtöön Lontooseen, aloitetaan vaikka siitä. Tosin sitä ennen tiedossa on kolme kouluiltaa, pari isoa tehtävää, sekä kaksi päivää työharjoittelua. Kaksi ensimmäistä harjoittelupäivää viimeviikolla meni aika nopeasti. Selvisin hengissä enkä mokaillut. Mutta on se kyllä rankkaa uudessa työpaikassa, kun ei tiedä mitä tekisi, ja minne menisi ja minne kädet laittaisi. Odotan jo aikaa, kun sinne voi mennä kuin omaan työpaikkaan.


Palatakseni muutaman viikon taaksepäin, Lindexin välikausialesta löysin tämän suloisen siipineuletakin isosiskolle. Koko on 134/140, ja olisin ottanut isomman, jos vain olisi ollut. Mutta onneksi on tuo pikkusisko, jolle saa sitten jätettyä odottamaan isosiskon pienet vaatteet. Neuletakki on edestä auki, eikä siinä ole kiinnitystä. Tätä mietittiin neidin koulun joulujuhliin harmaan mekon kanssa.

Tänään taitaa olla aika etsiä ensimmäiset joulukoristeet esille.

Rauhaisaa joulukuuta!

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

#stabilo kauniiseen käteen

Me päästiin pitkästä aikaa Buzzadoroimaan, tällä kertaa Stabilon värikyniä ja lyijykyniä. Minulla on kokemusta Stabilon tusseista (on hyviä), sekä ohutkärkisistä erivärisistä kirjoituskynistä. Stabot olivat suuressa huudossa jo oman yläasteeni aikaan, ja sellaiset kävin ostamassa heti, kun kuulin pääseväni kouluun! Ja käytössä on edelleen. Värillistä tekstiä nyt vaan on niin paljon mukavampi kirjoittaa ja lukea. Nyt on kuitenkin vuorossa puhtaasti pienemmille tarkoitetut värikynät ja paksut lyijykynät, joilla harjoitellaan piirtämään ja kirjoittamaan.


Tarkoitus oli, että kaikki lapset pääsevät kokeilemaan samaan aikaan, mutta vatsatauti kaatoi veljen ja siskon olohuoneen lattialle lepäilemään. Niinpä me pikkusiskon kanssa piirtelimme joulupukille kirjeen sillä välin, kun potilaat tutkivat lelukirjoja.


Stabilo EASYergonomics experts kynien ideana on niiden muotoilu, jolla ohjataan kättä oikeaan kirjoitusotteeseen. Sekä oikealle, että vasemmalle kädelle on omat kynät. Paketissa tulikin kyniä molemmille käsille ja oikeakätisten siskojen lisäksi meidän perheestä löytyy myös vasenkätinen veli, jolle kynäotteen harjoittelu onkin ihan hyvä asia. Molempien käsien kynät pääsevät siis testiin.


Piirrettyä tuli sekä tontut, että ilotulitus. Ja kynät vaikutti kyllä aivan yhtä hyviltä, kuin muutkin Stabilo tuotteet! Värikynät oli tosiaan helppo ottaa käteen. Värivalikoima oli tosin aika suppea, mutta värien sekoittelu osoittautuikin huippuhauskaksi. Ylemmässä kuvassa näkyvä pinkki lyijytäytekynä oli ehdoton hitti, koska sen mukana tuli terotin. Sitä terotellessa meni tovi jos toinenkin. Lyijy on tässä täytekynässä kyllä todella paksua, eikä kyllä katkea kuin raivolla painamalla. Perus lyijykynät meni pikkuneidillä kyllä sekaisin värikynien kanssa, kun oli aivan samanlaiset. Mutta hyvin niilläkin värittäminen sujui.


Ja sinne lähti kirje korvatunturille.

Tsemppiä alkavaan viikkoon!


Buzzaaminen tarkoittaa uusien tuotteiden testaamista, ja niistä kokemuksien jakamista ystäville tai vaikka blogissa, niin kuin tässä kampanjassa tehdään. Sivun oikeassa laidassa olevasta linkistä pääset rekisteröitymään Buzzadoriksi, ja mukaan testaamaan uusia tuotteita.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Alevinkki ja muuta höpinää

Tämä viikko on ollut sellaista vuoristorataa, ettei meinaa itsekään pysyä perässä. Tällä viikolla on tapahtunut pari henkilökohtaisesti isoa asiaa, sekä vielä huomenna tiedossa ensimmäinen (ja toinen) harjoittelupäivä työharjottelussa. Hui! Ensi viikko on myös kiireinen, on koulua, työharjoittelua ja perjantai-iltana lähtee kone Lontooseen. Kiirettä, sitä kyllä pitää.

Alkuviikko oli lenkkien osalta säälittävää räpellystä, maanantaina olin niin kipeä (!) vaatekaappien rakennusprojekteista, etten pystynyt lenkkeilemään. Eilen oli niin liukasta, etten päässyt minnekään. Tänään selätin onneksi vaivat, ja pääsin pitkästä aikaa kunnolla kipittämään, kun lumetkin oli sulaneet ja tiet sulat.

Viikonlopun projekteista laitan kuvia ja kerron lisää ensi viikolla, kun saamme loputkin kaappien sisällöt paikoilleen.  Se tietää vielä tällä viikolla uutta matkaa Ikeaan ja suurta siivousprojektia.

Tänään oli tullut sähköpostiini jo monta tarjousta perjantaina olevasta Black Fridaysta, joka aloittaa virallisesti joulukaupan ainakin jenkeissä. Tänään käytin hyväkseni Sunglasses Shopin alennuskoodin, jolla saa kaikista aurinkolaseista 25% alen. Meillä oli viime kesänä sen verran epäonnea aurinkolasien kanssa, että tilasin kaikille lapsille uudet Banzit. Ne ovat olleet meillä kyllä ehdottomasti kestävimmät ja luotettavimmat lasit. Reilulla kolmella kympillä saan siis kotiovelle toimitettuna lasten arskat odottelemaan kevään auringon ilmestymistä.


Niinpä, kaamoksen kunniaksi (alkoi tänään) tätä odotellessa!

Ihanaa keskiviikkoa!

P.S. Koodilla BFD25 saa 25% pois tilauksen loppusummasta. Myös aikuisten laseista. Sunglassesshop.fi



perjantai 21. marraskuuta 2014

KappAhlilla on nettikauppa!

Pikainen perjantaipäivitys rempan keskeltä. Sain sähköpostiini juuri viestin, jossa kerrottiin, että Kappahlilla on nettikauppa! Ilmaiset postikulut 16/12 asti.



Koska oma vaatekaappiprojektini on pahasti kesken, en nyt mene edes vilkaisemaan. En koskaan ole kyllä tajunnut, kuinka paljon yhteen makuuhuoneen kaapistoon saa piilotettua tavaraa, vaatetta,  kenkiä, lahjoja ja muuta sälää. Hieman tuottaa ongelmia keksiä kaikille väliaikaissijoitus ennen uuden kaapin kokoamista. Onneksi on koko viikonloppu aikaa!

Ihanaista viikonloppua!

maanantai 17. marraskuuta 2014

Monday it is

Huh mikä viikonloppu! Piti olla ihan tavallinen, mutta yllättäen perjantai-iltana ilmoitti lauantain tulostaan ystävä ja Tallinnaan menostaan mies. Suunnitelmat menivät sis kerralla uusiksi. Lauantaina kävinkin sitten lasten kanssa kaupoilla, ostettiin pihavaloja ja sisävaloja tähän pimeyteen. Illalla vietettiin ystäväiltaa viinin, pizzan ja saunan merkeissä. Sunnuntaina saatoimme ystävän lentokentälle ja jatkoimme Ikeaan.

Tällä kertaa remontin kohteena on makuuhuoneen kaapistot. Ne puretaan, ja tilalle tulee molemmille omat Pax-kaapistot. Eilen rakentelimme Ikeassa suunnitelmaa omaan kaappiin, ja onhan se vaikeaa, kun ei osaa päättää mikä olisi tarpeellista ja mikä turhaa! Koska remppaa ei ole vielä aloitettu, lähdimme suunnitelma taskussa kotiin, ja illalla vielä googlettelin kaapin sisuksia. Haluaisin tilan laukuille ja kengille, mutta onko se tarpeellista? Minne laitan urheiluvaatteet, housut, yksi vai kaksi tankoa, laatikoita, koreja vai hyllyjä?


Parista paikasta näitä meiltä jo löytyy, ja liputan kyllä ehdottomasti Paxin puolesta. Helppo muunneltavuus on aivan parasta. Palaan kaappeihin (jo meillä olemassa oleviin) vielä!

Ihanaa maanantaita!

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Joulujuhliin

Kohta suunnataan taas koulujen ja kerhojen joulujuhliin, ja katseltiinkin tyttöjen kanssa illalla kaapeista joulujuhlaavatteita. Sopivia mekkoja ei oikein kummallakaan ollut, ja siirryimmekin katsomaan postissa tulleesta H&M:n kuvastosta tyllimekkojen valikoimaa. Tänä vuonna valitsimme väriksi mustan, ja molemmille löytyi kivat mekot, jolla pääsemme juhlimaan.


 Mekkoja oli tarjolla pienemmille varsinkin vaikka kuinka paljon, ja vaikeaa oli päättää väreistä mikä tällä kertaa silmää miellyttää. Mutta toivottavasti mekot on hyvät ja pääsemme niillä juhlimaan kaikki joulun juhlat!

Ihastuttavaa keskiviikkoa!

torstai 6. marraskuuta 2014

Joko puhutaan joululahjoista?

Olen aloittanut taas joululahjojen hankinnan jo tuossa kuukausi sitten. Niiden piilottelu tuottaa joka vuosi enemmän vaikeuksia, kun lasten tutkimusreviiri kasvaa. Muistan kyllä omat yksin kotona ajat, jolloin tutkittiin kaikki mahdolliset kaapit! Meillä ei ole lämmintä ulkotilaa, joten lahjat pitää piilotella sisälle. Ja koska muistini on kovin rajallinen, on paketointi aikamoista taiturointia, kun en enää muista minne lahjat on piiloteltu.

Syyslomalla huomasin HongKongin mainoksessa Sylvanian Families taloja ja tarvikkeita taas hyvällä alella. Viime jouluna hankituilla Sylvaneilla leikitään edelleen suhteellisen paljon, ja isosisko onkin vähän vihjaillut haluavansa oman talon. Honkkarissa se oli inhimilliseen hintaan, kuten myös leikkipuu ja jäätelökioski.


Pikkusiskon lahjalistalla oli Sylvaneille oma auto, kun sellainen puuttuu. Sen tilasin sunnuntaina Toys"R"Us lelukaupan alekamppiksesta, missä kaikki tuotteet oli 25% alessa. Pikkusiskolle olin hankkinut jo aiemmin Lekmerin alennuskorista Lego Friends sarjan paketin.




Veljellä ei paljoa toiveita ole, mutta autoilla ja Legoilla leikkivälle hankin pukinkonttiin molempia. Hot Wheels autoja lelukaupan alesta, ja rata viime viikolla Lidlin kamppiksesta. Legot Amazonista.


Lipsuin yhden lelulahjan politiikasta vähän, näillä kuitenkin mennään. Myös pehmeiden pakettien täytteenä olevat yöpaidat on hankittu Kappahlin alehinnoista puolet pois kamppiksesta, viimeiset eilen.

Joko lahjat on hankittu?

Lumista torstaita!

Kaikki lainatut kuvat Toys"R"Us.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Marraskuun eka maanantai

Tänään oli synkkä ja sateinen aamu, ei mikään yllätys, että on maanantai! Aamulla lähdettiin kuitenkin pikkusiskon kanssa kerhomatkaan, minä juosten ja prinsessa pyörällä. Tänään matkaksi tuli viisi kilometriä, ja se kyllä jaksaa joka kerta yllättää



Sain mieheltä Sport Trackerin sykevyön ja Premium koodin vuodeksi, ja pystyn nyt seuraamaan syketasojani ja asettamaan itselleni tavoitteita. En ole kovin tavoitteellinen tämän uuden harrastukseni kanssa, mutta onhan sitä kiva vertailla samaan matkaan kuluneita aikoja. Juoksuharrastus on lisännyt omaa jaksamista ja vireyttä ja pidentänyt pinnaa lasten kanssa paljon. Voin siis pelkästään suositella siirtymistä ulkoilemaan sohvan sijasta!

Tästä viikosta on tulossa kiireinen, omat kouluillat, lapsilla luistelua, mies työreissussa ja vielä kirppispöydän aloitus. Nyt alan hommiin.

Huippua maanantaita!


perjantai 31. lokakuuta 2014

Vielä muutama kesäinen alehankinta

Välikauden alet oli alkaneet monessa paikassa, kun minä vielä tilailin kesävaatetta Hilfigerin loppualesta. Olin tehnyt ostoslistan valmiiksi jo aikaa sitten, ja jännitin, jääkö loppualeen mitään valitsemistani vaatteista. Yllättäen lista ei suuren suureksi venähtänyt, sillä hyvilläkin prosenteilla hintaa jää näille vaatteille ihan kivasti siltikin.


Suurinta osaa valitsemistani vaatteista vielä jäljellä oikeassa koossa, ja yhden ekstran lisäsin mukaan vielä viime tingassa. Isommalle tilasin merihenkisen neulemekon ja teepaidan, jossa on vähän leveämpi tuo kainaloleikkaus. Pikkuneidille raidallinen mekko, joka tosin menee ehkä sittenkin tunikana, on aika lyhyttä mallia. Koot ovat näissä aika nafteja, tilasin kaikki yhtä kokoa suurempana, kuin muut ensi kesää  odottelevat vaatteet.


Itselleni valitsin tämän valkoisen merellisen teepaidan. Näin samanlaisen kesällä tallinnassa jonkun naisen päällä, ja ihastuin siihen. Onneksi se tuli minua vastaan nettikaupassa! Ekstrana löysin vihdoinkin täydelliset konjakinväriset ballerinat. Uskomattominta on se, että nämä olivat vielä täysin sopvat, vaikka riski on aina aika iso nettikaupasta tilatessa, ettei kengät sovikaan. Olen niin iloinen näiden löytymisestä, kahden vuoden etsintä on nyt vihdoin päättynyt.

Nyt aloittelen perjantain siivousta, jonka jälkeen siirryn viikonloppumodelle ja odottelemaan illan Vain elämää -jaksoa.

Iloista  ja kirpsakkaa perjantaita!

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Pitsiä ja halloweensynttäreitä

Meidän lapset ovat kaikki syntyneet kevät ja kesä akselilla. Synttäreitä on vietetty yleensä keväällä ennen koulujen ja kerhojen loppumista. Mutta tänä vuonna juhlat siirtyivät syksylle, ja niitä on nyt mietitty niin monta viikkoa, että oli aika lyödä lukkoon päivät. Teemaksi oli helppo valita Halloween, sopii tytöille ja veljelle, uppoaa niin pieniin kuin isoihinkin. Ja kaupat on täynnä rekvisiittaa.

Samalla kun suunnittelen kolmien synttäreiden ohjelmaa ja tarjoilua, yritän palautua viime viikon lomailusta. Muutama paketti oli kotona odottelemassa kun palasimme, ja niiden ja pyykkivuoren purkamiseen onkin kulunut tovi jos toinenkin.


H&M:lta tilasin urheiluvaatteita itselleni, ja samalla suloiset pitsihihaiset paidat tytöille. Näitä löytyi sekä pienten, että isojen koossa, joten sain molemmille omat. Nyt samat paidat näyttää olevan vielä alennuksessa nettikaupassa.



Paitojen taustalla LivBoxin lokakuun sisältö, aivan ihania pinkkejä ja vaaleanpunaisia tuotteita. Tilasin LivBoxin pari kuukautta sitten, ja tämä on nyt siis toinen pakettini. Ensimmäisessä paketissa oli minulle sopimaton kasvojenpesugeeli ja kun siitä mainitsin palautteessa, minulle lähetettiin toinen, sopivampi tuote. Ja en siis sitä pyytänyt, vaan he itse ehdottivat. Käsittämättömän hyvää asiakaspalvelua! Huippua!

Nyt alan valmistautua vielä yhteen kouluiltaan tänään, ja loppuviikko onkin vapaata pitkästä aikaa.
Aurinkoista keskiviikkoa!





tiistai 14. lokakuuta 2014

Hullujen päivien ostokset

Kävin kahdesti hullareilla, keskiviikkona ja lauantaina. Rauhassa sai ostoksensa tehdä, eikä väkeä ollut mitenkään hurjasti. Tutustuin ainakin meille uuteen BEL merkkiin, jonka suhteellisen edullisia, ja ihanan tuntuisia, sekä kuoseiltaan yksinkertaisia vaatteita ostin muutaman. Kyseessä on siis merkki isommille lapsille, koot 128 eteenpäin.


Housut ja paita ovat ihanan pehmeää puuvillaa, ja hintaansa nähden vaikuttavat aika laadukkailta. Hintaa paidalla ja housuilla oli reilun kympin kappaleelta. Koot vaikuttivat aika pieniltä, ja valitsin isosiskolle koon 146/152cm, hän on nyt noin 135cm pitkä.


Harmikseni en löytänyt pitkähihaista Hilfigerin paitaa pikkuneidille ja veljelle, isosiskolle ainoastaan. Ja koska meidän perheen naisista on tullut kerrasta invisibobblesien käyttäjiä, niitäkin ostin muutaman.

Nyt lähden haravoimaan,
huisin hauskaa tiistaita!

perjantai 10. lokakuuta 2014

Friday on my mind

Lokakuun alku on ollut kiireistä säätämistä. Kymmeneen päivään on mahtunut lähes koko kuukauden edestä hoidettavia asioita. Kolme vanhempainiltaa, koulua, työharjoitteluasioita, ystäviä, säätämistä, miehen reissuhommia ja syksyisiä lenkkejä. Loma on siis odotettu ja kaivattu.


 Syyslomaa edeltävä perjantai on täynnä siivoamista ja pakkaamista. Me lähdetään lomailemaan! Tiedossa on uimista kylpylässä, puistoilua, ravintolaruokaa, lenkkeilyä lapsuusmaisemissa, sekä ystävien tapaamista. Suunnittelin myös reissua Ikean joulukoristeosastolle ja Hulluille päiville.

Näihin kuviin ja tunnelmiin.
Iloista perjantaita!

perjantai 3. lokakuuta 2014

Ostoksia Pariisista

Kävimme miehen kanssa kesälomalla viikonloppureissulla Pariisissa, siis heinäkuussa! Tuntuu että siitä on jo ikuisuus, mutta oikeasti vain reilut pari hassua kuukautta. Siinä ajassa olinkin jo unohtanut mitä tuliaisia laukkuni sisälsi. Tässä ajassa en kuitenkaan unohtanut sitä, että mennessä laukumme painoivat yhteensä 15kg, sisältäen käsimatkatavarat, ja paluumatkalla tavaraa oli täydet 60kg. Jep, jotain tuliaisia tuli hankittua.

Painavimmat tuliaiset oli tietysti viinit, muutama pullo takuuvarmoja klassikkoja oli pakko hankkia  tuliaisiksi. Vakiovierailu paikkamme La Vallée Outlet village ei pettänyt tälläkään kertaa, ja sekä Hilfigerin että Ralph Laurenin myymälöissä vierähti tovi jos toinenkin.


 Autonvuokrauksessa on se huono puoli, ettei ostoksia tarvitse kantaa itse hotellille. Ostosten yhteismäärä oli yllätys, kun viimeisenä iltana pakkailimme tavaroita laukkuun. Ehkä yksi parhaimmista hankinnoistani ikinä on ollut matkalaukkuvaaka, ja sille oli käyttöä tälläkin reissulla.

Olen löytänyt todellakin oman lempparimerkkini, ja se on ehdottomasti Hilfiger. Outletin alennukset oli tälläkin kertaa todella hyvät, joten ostin parit farkut, pari huivia, laukun ja kauan ostoslistallani olleet flipflopit. Suomessa reilu viidenkympin hinta on ollut liikaa budjetilleni, mutta tuolta ne sai mukaan kympillä.  Champs Élyséen Hilfigerin liikkeestä löysin vielä muutaman teepaidan puoleen hintaan. Kun tähän vielä lisätään Ralph Laurenin pari neulepaitaa ja huppari, suklaat ja macaronit sekä sekalaiset hankinnat muista liikkeistä, saadaan kevyesti kasaan maksimimäärä tuliaisia.



Pienen pieni matkakuume vaivaa taas, ja sainkin miehen ylipuhuttua vielä pieneen matkaan ennen joulua ja tammikuista työharjoittelua. Ennen joulua suuntaamme Lontooseen pitkälle viikonlopulle tapaamaan ystävää ja rentoutumaan. Enpä malttaisi odottaa!

Ihanaa perjantaita!

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Syksyn mekko

Hei aurinkoista lokakuuta! Aika vuhdilla tuntuu syksy menevän, toivottavasti kuitenkin nämä aurinkoiset päivät jatkuu. Tälle syksylle olen etsinyt mekkoa, jota voisi tarvittaessa pitää ihan arkikäytössä ja ehkä juhlassakin, jos sellaiseen olisi aihetta. Tuhannen ja yhden sovituksen jälkeen päädyin tilaamaan H&M:ltä mustan perusmekon, joka on helppo yhdistää lähes kaikkeen, jopa farkkuleggareihin tarvittaessa.

Mekkoon ajattelin perinteisesti yhdistää saappaat, kunnes Aleksin alennuspäivillä eteeni käveli Vagabondin jodhpurit, kivalla alennuksella. Samanmoisia olen jo viime syksystä asti etsinyt konjakin värisenä, mutta mustana ne näyttikin niin kivalta, että ostin pois. Viime keväänä Hilfigerin alesta tilattu laukku on kuin tehty tähän settiin.



Aika tummalta näyttää syksyinen asu, yritän ehtiä kuvailemaan vielä vähän värikkäämpiäkin kokonaisuuksia.

Aurinkoista keskiviikkoa!

tiistai 30. syyskuuta 2014

Takkilöytö mekkokaupoilla

Tein pitkästä aikaa viime viikonloppuna kauppareissulla pienen shoppailukierroksen. Mekkoa menin etsimään, ja sovintinkin ainakin kymmentä. Mekko jäi sillä kertaa ostamatta, mutta pongasin H&M:n alerekistä viimetalvisen tummansinisen villakangastakin niin huokealla, että en keksinyt mitään syytä olla sitä ostamatta.



Olen kokeillut kyseistä takkia ennenkin, mutta melkein satasen hinta oli likaa budjetilleni. Takki sisältää 60% villaa, ja vuoden säilytys  ties missä kaupan perävarastossa, ei näkynyt yhtenäkään nyppynä tai nuhjaantumisena kankaan pinnassa. Viidentoista euron hinnalla kannoin takin kotiin odottelemaan viileämpiä kelejä.

Mukavaa tiistaita!

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Selvästi hyvä päivä

Tänään oli pitkästä aikaa todella hyvä päivä.
Vaikka mies lähti reissuun loppuviikoksi.
Ja vaikka aamulla kylmyys hiipi sekä sisälle että ulos.
Vaikka autoa joutui aamulla houkuttelemaan liikkeelle.

Sain työharjoittelupaikan! Aamulla jännitti niin, etten tiennyt miten päin olisin ollut. Montaa työhaastattelua en ole elämässäni käynyt, ja yhtä lukuunottamatta kaikki paikat olen saanut. Paikka oli kiva, ohjaaja oli kiva ja työ kuulosti mukavalta. Mahdollisesta työpaikastakin oli puhetta. Hui.

Pikkusiskon päiväkotiurakin on lähtenyt vihdoin vähän paremmalla fiiliksellä. Aluksi hän vihasi sitä. Ei ollut helppoa meille kellekkään, kun myönnän, etten itsekään pitänyt päiväkotimeiningistä. Suurin ongelma on päiväkodin käytännöt, jotka ei todellakaan ole ensimmäistä lastaan neljävuotiaana päiväkotiin tuovalle itsestään selvyyksiä. Yritin silti viimeiseen asti peittää omat tuntemukseni, ja kyllä se äidinkin pää on jo vähän kääntynyt. Kaikki uusi on vain aika jännittävää. Meille kaikille.

Iltapäivällä päiväkodin seinällä oli lappu, jossa kerrottiin, että joillakin lapsilla oli ollut kylmä ulkoillessa, tarkastakaa lastenne ulkovaatteet. Tämä kuuluu yhteen päiväkotiuramme pahimpiin kauhuskenaarioihin. Että lapseni on varustettu väärän sään varusteilla tai puutteellisesti.

Tänä aamuna heräsin 6.30 tarkastaakseni sään, lisäsin reippaasti varustetta pikkusiskon normaaliin vaatetukseen, lähetin miehen ja tytön matkaan ja huokaisin helpotuksesta. Tästä tulee selvästi hyvä päivä.

torstai 18. syyskuuta 2014

Pukinkonttiin

Olen jo hetken odotellut jotain korukamppista Zalando Loungeen, josta viime vuonnakin tilasin joululahjakoruja koko suvulle. Zalando Lounge on vain jäsenille avoin ostosklubi, jossa on vaihtuvia kampanjoita hyvällä alella. Tilaus ja palautus on helppoa (testattu molempia).


Nyt kamppanjaan oli tullut Pilgrimin korut, ja päätin hankkia ensimmäiset joululahjat suvulle. Minulla ei ole kokemusta Pilgrimin koruista, mutta kun ulkonäkö miellytti, päätin tilata. Tilasin muutaman rannekorun, ja yhden myös itselleni.

Kun liityt linkistä Zalando Loungeen, saat 10€ alennusta ensimmäisestä tilauksesta!

Iloista torstaita!


keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kesän viimeisiä alehankintoja ensi kesälle

Terveiset sairastuvalta! Kun muut miettii talven varusteita, minä mietiskelen mitä pukisin ensi kesänä. Yritän hankkia aina seuraavan seuraavan kesän vaatteet edellisen kesän aleista, ja useimmiten siinä onnistunkin. Tämä kesä oli hankintojen suhteen hyvin maltillinen, mutta ensi kesälle oli jo valmiiksi iso kasa aiemmin hankittuja juttuja. Iso tilaus (tai kaksi) Pompilta lapsille ja pari H&M:ltä. Melkein 20kg vaatteita Pariisista koko porukalle ja siinähän se.

Jonkin verran hankin kesän alussa itselleni Lindexin Holly&Whyte malliston mekkoja ja toppeja, ne olikin kyllä kesän pidetyimmät vaatteet omasta kaapista. Ainoa mikä puute oli koko kesän, ja lopulta siirtyi ensi kesälle, on maximekko. En ole löytänyt sopivaa etsimällä, joten olinkin jo unohtanut sen. Tänä aamuna sähköpostissani oli viesti Gapilta, josta sai alesta vielä 20% alea, ja menin paikalle.



Helpompaa ei enää voisi olla. Hörppiessäni aamukahvia ja paahtoleipää odotellessa  tilasin itselleni kolme mekkoa, tytöille pari paitaa ja pojalle hupparin. Tämä kaikki piirun yli postikuluttomuusrajan ja nyt odottelen ensi kesän vaatteita. Kotiin toimitettuna.



Nyt vain puuttuu nuo kiilakorkokorkkarit.
Alekoodilla EXTRADEAL saa aletuotteista 20%

Aurinkoista keskiviikkoa!

maanantai 15. syyskuuta 2014

Maanantain plussat ja miinukset

Ja taas tuli maanantai.
Olen kokenut niin monta olotilaa, etten enää tiedä onkä tämä hyvä vai huono päivä.
Mutta maanantaille kostoksi, ajattelin koota päivän saavutuksia ja pettymyksiä yhdelle sivulle.

Pitäisi ehkä useammin tehdä jotain itseanalyysia vaikka tässä muodossa, koska heti huomasin, että kouluasiat ja kotityöt (kenellä ei?) ne painaa tällä kertaa mielen päällä ja päiväkin tuntuu tuskaiselta. Ehkä loppuviikkoa kohti helpottaa.

Yritän pakertaa vielä yhden tehtävän loppuun ennen nukkumaanmenoa, ja sitten sanon goodbye maanantai!

torstai 11. syyskuuta 2014

Syksyn inspis

Viimeiset kaksi viikkoa meillä on heiluteltu sutia ja telaa, purettu, myyty, pakattu, ostettu ja syöty Ikean lihapullia. Useampaan otteeseen.

 

Olen myös aloittanut juoksemisen. Kolmen viikon treenien jälkeen juoksin tänä aamuna kilometrin putkeen. Aika saavutus ihmiselle, joka ei ole eläessään juossut metriäkään. 

Inspiraation voimalla siis mennään. 

Raikasta torstaita ja loppuviikkoa!

torstai 21. elokuuta 2014

Heipat kesälle

 
Eilen oli pikkuneidin ensimmäinen virallinen päiväkotipäivä. Muutaman tunnin vapaa sai kodin tuntumaan tyhjältä ja hiljaiselta. Sillä aikaa ehdin kaivelemaan kaapeista kesävaatteet, vaihtamaan tilalle lämmintä syksyn pitkähihaista ja punttista  ja lajittelemaankin vaatteet vielä kirpparille ja ensi kesää odotteleviin. 

Kesäkengät tungin surutta pesukoneeseen, tilalle lenkkareita, goreja ja kumppareita. Kaappiin pääsi myös uusi Lindexistä tilattu sinapinvärinen neuletakki ja pitsireunainen nappipaita H&M:ltä.


Nyt siivoushommat jatkuu,
mukavan syksyistä torstaita!