maanantai 15. helmikuuta 2016

Back on track!

Puolentoista viikon influenssa iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Olen viimeksi ollut sairaana lähes kuusi vuotta sitten (keuhkokuume). Makasin sairaalassa 8 päivää, jonka jälkeen jatkoin elämää normaalisti. Yli 30-vuotiaana tilanne on selkeästi eri. Näin pitkään sairastaminen sai selkäni niin kipeäksi, että hyvä että pääsen kävelemään, Nyt sitten yritän saada selkäni kuntoon, ettei tarvitse jäädä saikulle vielä selänkin vuoksi.

Olen kuluttanut viime viikon siis lähinnä katsomalla Gilmoren Girls tuotantokausia. Eikä sekään aika hukkaan ole mennyt, sillä varsinkin kolme viimeisintä kautta on täynnä kivoja mekkoja ja toimistoasuja. Viime viikon pakkomielteiseksi must have jutuksi muodostuikin tie neck/bow neck paita, jossa kauluksesta saa näppärästi sidottua rusetin.

Eilen yritin etsiä jotain kivaa keväiseen vaatekaappiin, mutta meinasi mennä hermot kun kesken ostosten koko ostoskori tyhjeni. Ja tänään aamulla kaikki valitsemani tuotteet oli loppu. Niin minun tuuriani! Mutta H&M:ltä tilasin jo pari viikkoa sitten pienen paketillisen myös itselleni, joita yhdistelin rusettipaitojen kanssa kollaasiin.

Spring bow


Valkoisen rusettipaidan (Only) tilasin Zalandon alesta, Onlyllä näytti olevan näitä enemmäkin eri väreissä ja kuoseissa. Tumman sininen paita on Anna Fieldin. Crocsin baltsut tilasin tammikuun alussa -70% alesta lasten talvikenkien kanssa samassa paketissa.

No ei nämä nyt ihan hirveän keväisiä värejä ole, mutta lyhythihaiset ja baltsut ja kuviolliset housut kertovat lämmöstä. Ja auringosta. 

Aivan mahtavaa viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti