perjantai 19. elokuuta 2011

Paluu arkeen

Lomat on nyt vietetty sateisessa Saksassa, kumisaappaat jalassa ja sateenvarjo kädesssä. Onni ei ihan matkannut meidän kanssa, kun auto hajosi, tuuli niin että teltta kaatui ja vettä satoi niin, että telttapaikat olivat pelkkää mutavelliä, jossa lapset sitten ydessä ja erikseen kaatuilivat. Lopuksi Tukholmassa ensin aiheutimme pienen metsäpalon ja sitten meinasimme myöhästyä laivasta. Kotona ollaan kuitenkin, ja tuliaisetkin saatiin mukana vahingoittumana.

Nyt kun auto makaa huoltamon pihassa arviolta kaksi kuukautta, joudun viemään lapset kerhoilemaan pyörällä. Lainasimme serkuilta pyörän peräkärryä jonne tungetaan poitsu ja pieni neiti, isompi tyttö saa pyöräillä ihan itse. Vajaa 4 km per suunta, voin vain kuvitella kuinka hauskaa tästä tulee. Tanjuksen ehdottamaan malliin autoketutusta kannattaa työstää ostoksilla!

Tänään kävimme koko perhe yhdessä ostamassa isommalle tytölle isompi pyörä. Ärsyttävää, kun pölkupyörät on tehty pojille ja tytöille, vaikka suunnitelmissa ei ole hankkia uutta pyörää jokaiselle. Tyttö sai ihanaisen violetin unelman, koristeltuna sydämillä ja kukilla. 

Nyt lähdemme koko perhe viettämään miehen viimeisen lomapäivän iltaa pienelle pyörälenkille.

Mukavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti