perjantai 9. elokuuta 2013

Koulutielle osa 2



Tänään loppui loma, ja aamulla vein lapset paikalliseen kerhoon pariksi tunniksi hoitoon. Tyttö halusi viimeistä kertaa ennen koulun alkua kerhoilemaan, ja sen hänelle lupasin. Aamuherätys kellon kanssa ensimmäisen kerran yli kahteen kuukauteen oli vähintäänkin outoa. Kaikki oli hereillä ennen kellon soittoa. Voi kun olisikin aina näin!


Tytön kouluvarusteisiin on hankittu vaatteiden lisäksi myös reppu. Sen tilasin jo keväällä Ticketiltä tytölle synttärilahjaksi. Reppu tuntuu suorastaan jättimäiseltä, mutta edellinen koko olisi ollut aivan liian pieni. Taskuja on varmasti tarpeeksi, mukana oli myös juomapullo, eväsrasia ja reppuun kiinnitettävä pussi jumppavarusteille. Repun etutasku on eristetty kylmätaskuksi, jossa eväät pysyvät viileinä. Aioastaan sadesuoja puuttui.



En tajunnut ollenkaan, että koululaiset tarvitsevat myös sisäkengät. Omasta ala-aste ajasta on sen verran aikaa, etten kyllä muista minkälaisilla kengillä siellä tallusteltiin. Onneksi Crocsilla oli hyvä tarjous sarjakuvakengistä, hinnasta sai vielä 5€ pois. Outletista löytyikin molemmille neideille todella edulliset Hello Kitty Crocsit, pienemmälle ensi kesäksi ja isommalle sisäkengiksi.


Vielä puuttuu nimitarrat ulkovaatteista, näistä en osaa päättää tilaanko Tarramonsterilta vai hyväksi havaitulta NameBubblesilta.

Näillä varusteilla astellaan maanantai aamuna ekalle luokalle.

Jännittävää viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Hyvän oloinen ja näköinen reppu! Katsastan jo innoissani kouluun lähtijöiden varusteita blogeista, kun meillä olisi kans koulun alku edessä vuoden päästä.

    Mä tilasin tarrat täksi syksyksi Tarramonstereilta, mutta tuntuu kestävän niiden tulo. Kohta kaksi viikkoa tilauksesta. Tosin kesti NameBubblesiltakin tulla sen reilun pari viikkoa... Eikä tullut kyllä sen nopeammin Ikast Etiketiltakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli mielestäni aika kallis vielä puoleen hintaankin, yli 40€. Mutta yllätti kyllä silti laadullaan. Toivottavasti tämä kestää ainakin kaksi vuotta. Minäkin yritin seurata jo viime vuonna näitä kouluun menijöitä, mutta vuosi meni todella nopeasti ja nyt ollaankin itse näiden hankintojen edessä!

      En ole vieläkään päättänyt kummalta tilaan, olen kuullut ja lukenut noista tarramonsterin toimitusvaikeuksista. Olen kuitenkin ollut tosi tyytyväinen Bubbleseihin, mutta toisaalta tekisi mieli suosia suomalaista.

      Poista
  2. Nätti reppu ja iloisia koulupäiviä tulevalle koululaiselle, on ekat päivät aina niin jänniä. Minulla on muuten blogissa ale koodi tarramonsterille kannattaa hyödyntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin varmasti onkin! Kaikkia jännittää paljon!
      Kiitos vinkistä, taidan hyödyntää koodia!

      Poista