maanantai 4. marraskuuta 2013

Shades of grey

Tälläinen on marraskuun ensimmäinen maanantai tänä vuonna. Poissaolollaan loistaa hanget korkeat nietokset, vettä sataa kuin saavista kaataen. Harmaan eri sävyt toistuvat niin ulkona kuin H&M:n paketin sisällössä. Harmaa vaan yhdistettynä mustaan tuntuu nyt jotenkin sopivalta väärimaailmalta. Tästä puuttuu enää flunssa ja pakkaset.



Vaikka meillä ei printti- ja tekstipaitoja ole paljoa näkynyt, pidin näistä paidoista sen verran, että annoin näille mahdollisuuden. Kuvat ovat osaksi brodeerattu ja osaksi painettuja, mutta ei mitään muovipainatuksia. Kangas oli ohuempaa kuin kuvittelin, ihan perus trikoota.


Pallollinen trikoomekko on paksua puuvilla, ja oli niin kiva, että laitoin isommalle siskolle vielä tilaukseen oman. Vaikka koko 122/128 alkaa käymään ekaluokkalaiselle armottoman pieneksi punteista ja hihoista, onneksi tämän mekon hihat ovat 3/4 pituiset (näkyy hyvin kuvasta!). Isosisko saa siis omansa, toimitusaika vaan oli kuukauden verran. Harmaat superskinny farkut on pikkusiskolle. Hieman liian pitkät puntit ei haittaa, koska kapeat puntit saa käännettyä, ja pysyvät silti hyvin jalassa.


Alekorista nappasin vielä tilaukseen kamalan ihanat My little Pony farkut, joissa on sitten sitä ällöttävää painokuvaa enemmän kuin meidän kaapeista yhteensä löytyy. Pikkusisko sai nämä testikäyttöön, katsotaan mitä kuville tapahtuu ajan saatossa. Onhan niissä sitä kaivattua väriä muuten niin synkkään syksyyn.

Toinen paketti on vielä tulossa, ehkä jotain värikkäämpää.

Mukavaa maanantaita!

2 kommenttia:

  1. Meidän kaapista ei löydy väriä kovinkaan paljoa, oli sitten kesä tai talvi! Vähitellen kyllä opettelen värien käyttöä ja nytkin harkinnassa on laittaa keltaista tytön huoneeseen.. Mua miellyttää noi teidän hankinnat kovasti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, aika neutraalia on meilläkin. Tosin ripaus keltaista on nähty tänä syksynä.
      "Värittöömyyteen" on helppo yhdistää väriä, jos tulee sellainen tilanne. Ei tarvitse uusia koko kaappia tai huonetta :).

      Poista