torstai 14. marraskuuta 2013

Winterboots

Olen viimeiset kaksi vuotta (ainakin) etsinyt itselleni täydellisiä talvikenkiä. Talvikenkien pitäisi olla lämpimät, tukevat, helpot pukea, kivat katsella ja hyvät jalassa. Ne pitäsi olla nahkaa, joka pitää vettä. Väri saisi olla mielellään valkoinen tai ruskea. Ei karvareunuksia, ei paksua pohjaa, sisällys villaa tai karvaa. Koko pitäisi olla reilu, ettei jalat heti palellu. Arvatkaa onko löytynyt?



 Olen sovittanut sen seitsemäätuhatta paria, mutta ei vaan ole kolahtanut. Hintakattokin on vähitellen noussut, kunhan vain löytäisin talven pakkasille kunnon kengät. Ellokselta vihdoin pongasin itselleni sopivat saappaat sopivalla hinnalla. Timberlandin Muklukit muuttivat minun kaappiini odottelemaan pakkasia. Ne näyttävät jättilapikkailta, tuntuvat lämpimiltä ja kestäviltä.



Kuvissa sitä ei niinkään huomaa, että koko 41,5 on aivan järkyttävän iso ulkoapäin, vaikka siis jalkaan ihan sopiva. Jopa villasukan kanssa. Nyt voin seistä puolipäivää missä tahansa kinoksessa palelematta. Koska harvemmin mikään menee niinkuin Stromsössä, nyt puuttuu enää lumi ja kylmyys, kun viime vuonna tähän aikaan oli jo talvi. Nyt lämmintä pukkaa ja aamuisin saa vetää edelleen välikausitakin ja lenkkarit päälle lähtiessä. Talvea odotellessa.

Huippua torstaita!

2 kommenttia:

  1. Aikas ihanat saappaat! Noissa varmasti tarkenee. Ovat vain mokomat nyt ennustaneet lauhaa talvea. Toivottavasti joukkoon mahtuu muutama pakkaspäiväkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! Onnekseni mun jalka ei taida (toivottavasti) enää kasvaa, joten jos ei tänä talvena tule kovalle käytölle, ehkä tulevaisuudessa on vielä oikeita talvia.

      Poista