torstai 3. toukokuuta 2012

Avajaisissa

Lähikyläämme avattiin uusi H&M:n liike, ja tottakai sitä ihmettä piti lähteä vähän kauempaakin katsomaan. Kyseisessä kaupassa ei mitään hyvää avausalennusta ollut, mutta vastapäisissä Kappahlissa ja Lindexissä sen sijaan oli kunnon vastaus uudelle liikkeelle. Kaikki tuotteet olivat molemmissa liikkeissä -30%.

Kappalista en sillä kertaa mitään löytänyt. Siellä on aika pieni lastenvaateosasto, jonne ei tule koko lasten valikoimaa. Mutta Lindexiltä löytyi kerrankin poikasellekin jotakin. 


Kauan haettu ja odotettu Salama paita, jossa kuva on halkelematon painokuva, eikä mikään muoviviritys. Kyllä oli poika innoissaan uudesta paidasta! Myös paloautopaita sai pojan hyväksynnän, ja pääsi odottamaan kesää. Tyttöselle ostin kauniin Bambitunikan isompien puolelta. Voi kun näitä olisi myös pienemmille!

Kesä ja lämpö edelleen puuttuvat, ehkä jo ensi viikolla?

1 kommentti:

  1. Meillä on tuo Salamapaita myös ja sitten myös toinen samaa sarjaa. Ovat tosi hyvänlaatuisen oloisia.

    VastaaPoista