sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Disneyland

Yövyimme reissussa neljä yötä Disneyn hotellilla, ja kävimme puistoissa kolmena päivänä. Vietimme yleensä aamupäivän jossain muualla, ja illaksi siirryimme puistoihin, jossa oli jo hieman väljempää ja viileämpää.


Ensimmäisenä iltana jäimme katsomaan uskomatonta 20-vuotis yöshowta, ja oli kyllä näkemisen arvoinen. Yhtään ei jälkeenpäin harmittanut seisoskella ja odotella puolta tuntia shown alkamista. Ilotulituksen lisäksi showssa käytettiin muiden muassa tulta, led-valoja, vesihöyryä, johon heijastettiin elokuvaa, sekä vesisuihkuja.


Tällä kertaa olimme liikkeellä täysin lasten ehdoilla, niinpä kaikki kahvikuppeja hurjemmat laitteet jäivät näkemättä. Jonot olivat suosituinpiin laitteisiin reippaasti yli tunnin, joten jätimme suosilla jonottamisen muille.


Vietimme mukavaa aikaa yhdessä, pidimme välillä piknikkiä nurmikolla ja ostimme ihanat jäähilejuomat. Yritin ostaa myös popcornia, mutta se olikin toffeen makuista ja jäi ostamatta. Nautimme puiston fantastisesta iltavalaistuksesta ja uskomattomasta puutarhasta.


Illalla palailimme majapaikkaamme grillaamaan ja nauttimaan Champagnesta tuotuja juomia. 

Näihin tunnelmiin yritän palata sitten, kun lämpötila alittaa -20 astetta ja lunta tulee taivaan täydeltä. 

Ihanaa viikon alkua!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti