maanantai 2. maaliskuuta 2015

Spring is on

Kevät on vihdoin virallisesti täällä.
Ainakin jos katsoo kalenteria.
Meillä on parin viikon päästä vielä kevätreissu Levin rintheille, joten kovin keväiseksi ei auta vielä heittäytyä. Mutta kuitenkin, olen jo alitajuntaisesti siirtynyt kohti kevättä.
Lasten välikausi on vielä osaksi mietinnässä, mutta kesävaatetta on jo tullut hankittua.



Pikkusisko on kasvanut reippaasti viime syksystä, ja viime viikolla alkaneelle kirppispöydälle vietiin lähes kaikki viime syksyiset ja talven vaatteet. Nyt vain odotellaan kevättä, lämpimämpiä ja kuivempia päiviä ja aurinkoa. Ja kaivellaan kaapeista isompia vaatteita.

Taloprojektipuolella on hiljaista. Asunnon myynti on lähtenyt nihkeästi käyntiin. Kolme näyttöä, eikä yhtään katsojaa. Eihän se yllätys ollut, mutta masentavaa kuitenkin. Odotellaan, odotellaan.

Työharjoittelua on jäljellä vajaat kolme viikkoa. Sitten pitäisi kaikki koulukurssit olla suoritettu, ja taitaa olla aika siirtyä oikeisiin töihin. Niihin mistä saa vielä palkkaakin.

Mutta nyt jatkan opinnäytetyön parissa.

Mukavaa maanantai illan jatkoa, ja ihanaa, keväistä viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti