tiistai 9. heinäkuuta 2013

Loman loppu

Paluu lomalta tapahtui maanantaiyönä kolmen aikaan. Mies suunnisti aamulla töihin, minä hakemaan lapsia mummilasta. Viime viikonlopun vietimme ystävien kanssa aikuisten matkalla, ja oli suorastaan mahtavaa! Perjantaina olimme Wembleyllä katsomassa Robbien viimeistä Lontoon keikkaa, lauantain tuhlasimme ostoksiin ja pubeihin ja sunnuntaina kuuntelimme jazzia Regent Streetin katuterasseilla. Viimeksi olemme miehen kanssa lomailleet yhdessä neljä vuotta sitten, ehkä jo oli aikakin.

Kotiin menemme lasten kanssa vasta loppu viikosta, mutta koska suunnitelmissa on reissu Ikeaan ajatellen syksyn koulun alkua ja lastenhuoneiden päivitystä, löysin Elloksen alesta jo etukäteen ihanat verhot lapsille ja samalla keittiöönkin.

Tyttöjen huoneeseen tilasin suloisen lippuverhon, ei toivottavasti liian hempeä, mutta sopii tytöille. Myös lakanat vaativat pienoista päivitystä ja kahden pussailakanan todella edullinen setti sopi tarkoitukseen.



Pojan huoneeseen valitsin myös laskosverhon, tähdellisen päiväpeiton, sekä samanlaiset lakanat kuin tytöillä, mutta turkoosin sävyissä. Matto vielä puuttuu, mutta eiköhän sekin ajan kanssa jostain löydy.

Keittiöön tilasin jo joulun alla ihailemani patisserie verhot. Alekoodilla sai vielä  30% alennusta normaalihintaisesta tuotteesta ja ilmaiset postikulut, kun tilasi sekä ale- että normaalihintaisia tuotteita. Olohuoneen uudelle puuvillamatolle jäi alekoodilla hintaa reilut kolmekymppiä. Ikeaan ei sitten jäänytkään paljon ostettavaa.



 Lomakuvien ja laukkujen purkaminen on vielä kotona edessä, mutta vielä on kesää jäljellä. Heinäkuun pyhitämme kotimaan matkailuun, ja pikku remontteihin kotona. Nyt ulos nauttimaan auringosta!


3 kommenttia:

  1. Aikuisten loma Lontoossa, mahtavaa! Kelpaisi kyllä mullekin! :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa upealta tuo Aikuisten loma Lontoossa! Ehkä sitä joskus itsekkin uskaltautuu jonnekkin ihan kaksin! Ja kivoja sisustusjuttuja olet löytänyt.

    VastaaPoista