sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Väriterapiaa with #stabilo

Aiemmin jo kerroin kuvin ja kynin, kun pääsimme buzzadoroimaan Stabilon väri- ja lyijykyniä, jotka on kehitetty erityisesti lapsille tukemaan heidän oikea- tai vasenkätisyyttään ja oikeaa kynäotetta. Vihdoin meidän perheen ainoa vasurikinpääsi kokeilemaan omia kyniään!


Peruspiirtäminen helposti tartuttavilla hyvin piirtävillä kynillä oli lasten leikkiä. Värien sekoittelu oli helppoa vaikka molemmilla käsillä. Tosin vasemman käden kynillä. 

 


Ongelmia tuotti ainoastaan kynien kätisyyden muistaminen. Hauska yksityiskohta on kynien nimeämismahdollisuus, ja lyijytäytekynässä oli mukana muutama tarra, johon sai kirjoittaa nimen. Minä merkkasin tyttöjen kynän pinkillä. Kynien päätkin ovat eriväriset, joten periaatteessa homma pitäisi olla selkeä. Mutta oikeesti. Kukaan ei kohta enää muistanut kumpi oli oikea ja kumpi vasen.

Neiti tokaluokkalainen on ottanut kouluun käyttöön yhden lyijykynistä. Siksi, että siitä on helppo pitää kiinni. Jälki on tosin aika paksua, mutta kun pitää kynän terävänä, ei homma leviä käsiin.


Isosiskonkin kädet tuli mukaan hommiin. Ilta sujuu rattoisasti piirrellen!

Kymmenen yötä jouluun. Joko kaikki on valmista?

Huippua lumista viikkoa!


Buzzaaminen tarkoittaa uusien tuotteiden testaamista, ja niistä kokemuksien jakamista ystäville tai vaikka blogissa, niin kuin tässä kampanjassa tehdään. Sivun oikeassa laidassa olevasta linkistä pääset rekisteröitymään Buzzadoriksi, ja mukaan testaamaan uusia tuotteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti