tiistai 24. marraskuuta 2015

Klassikot, osa 1

Onnea on pikkusisko, jonka aikuistyylin apinointi on uusin harrastukseni. Neljän vuoden ikäero oli nuoruudessa liikaa, mutta niin vain on kuilu pienentynyt, ja siskon kanssa ollaan siirrytty aivan uudelle tasolle. Tällä tasolla vietämme aikaa keskenämme vapaaehtoisesti. Juomme viiniä, matkustelemme ja lenkkeilemme. Olemme kyllä edelleen eri mieltä asioista, mutta emme mökötä, huuda tai kiukuttele, vaan keskustelemme.

Siskolla on lapsettomana ja muutenkin huolettomana naisena enemmän aikaa seurata trendejä, ja häneltä sitten kopion omaan tyyliini sopivat osaset. Niin helppoa ja mukavaa. Koska asumme eri kaupungeissa, ei haittaisi vaikka pukeutuisin kokonaan siskon vaatteisiin. Kirjaimellisesti siskon vaatteisiin en tosin voi pukeutua, sillä muiden muassa olen siskoani vajaat 20cm pidempi, ja jalan koossa on kolmen numeron ero. Siis ainoastaan asusteita voimme vaihdella, sillä kaikessa muussa olemme aivan eri päissä kokoasteikkoa.

Tarina alkoi jo pari kuukautta sitten, kun Pariisin reissulla ravasimme outlet-kylää ristiin rastiin, ja poikkesimme myös Burberryllä. Olin kyllä vähän järkyttynyt  hinnoista, mutta sisko valisti, että Burberryn kuuluisa (?) trenssi on ikuinen hankinta, ja niin klassinen. Olin ihan että daa daa, selvä. Matkan jälkeen sisko ostikin itselleen Burberryn duffelitakin huuto.netistä, ja ihastuin siihen heti. Hinta oli kyllä isoin este sen hankkimiselle uutena (yli 1000€), joten se ei ollut vaihtoehto. Suunnistin Ebayn ihmeelliseen maailmaan, ja parin viikon aktiivisen päivittämisen jälkeen etsintä tuotti tulosta.


Oma takkini tuli lähes kolme viikoa Englannista, mikä oli kyllä ehkä hitauden ennätys. Onneksi lakko ei ehtinyt enää sotkea paketin jakelua täällä päässä. Takki oli juuri sellainen kuin kuvissa, ja sisko auttoi vielä sen aitouttamisessa. Nyt minulla on oma klassikko Burberry, joka on kyllä niin hyvässä kunnossa, että melkein uskon sen ikuisuuteen. Kunhan en kaada syliini mitään kahvipannua tai sulata suklaata sen päällä. Takki on lämmin ja pehmeä ja istuu hyvin päällä. Ihan parasta!


Klassikkoteema jatkuu vielä myöhemmin yhdellä toisella hankinnalla.

Mukavaa tiistaita!



2 kommenttia:

  1. I-H-A-N-A!!!!! Saanko olla utelias ja kysyä mitä aito takki maksoi?? Toi on kyllä oikeasti ajaton klassikko. Täydellinen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää tuli kotiovelle kannettuna 150€. Ja on kyllä ihana!

      Poista