keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Muklukeilla talveen

Sain lukijalta toiveen esitellä Muklukien käyttökokemuksia, ja nyt vihdoin muistin se tehdä. Pari talvea sitten tuskailin talvikenkäongelmissa, kun talvet oli niin kylmiä, että millään kengillä ei tarjennut kuin tunnin tai pari ulkona. Tuhlasin kaikki kolme pakkastalvea palellen ja vain etsimällä sopivan hintaisia kenkiä, vaikka tiesin mitä halusin. Ja kolmella vuodella jaettuna hinnaksi olisi jäänyt reilu 30€ per vuosi. Niin meitsin tapaista!

Niin tai näin, lopulta hankin omat Timberlandin muklukit, ja vaikka haaveilin valkoisista, onni onnettomuudessa, että jäljellä oli vain ruskeita. Koska sen talven jälkeen loska ja vesisade on vuorotellut talvissa, ja käyttökertoja on ollut ehkä parisen kymmentä. Viime talvena pidin kenkiä vain Levin reissulla, ja sielläkin vain iltaisin. Pävällä sää oli loskainen, ja Crocseillä pärjäsi vallan mainiosti. 



Omat muklukini on siis säilynyt hyvänä, koska käyttöä on ollut niin vähäistä. Koko on tosi reilua, minulla on koko 41,5 ja mukaan mahtuu vallan mainiosti villasukka (mitä ei kyllä oikeasti tarvitsisi). Normaalisti kenkäni koko on 41. Sisäpuolen villavuori, ja pitävä ja lämmin kumipohja pitää kyllä pakkasen ulkopuolella ja varpaat lämpiminä, Kengillä on helppo ja kevyt kävellä, ne on tukevat ja mikä parasta, sopii myös farkkujen kanssa. Pitkä varsi on hankalahko tunkea toppahousujen sisään, mutta ei mahdotonta. Voin siis suositella talveen pakkaskengiksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti