tiistai 8. helmikuuta 2011

Aurinko!

Ulkona oli eilen taas niin kaunis auringonpaiste, että piti kaivella aurinkolaseja kaapista. Meillä on lapsilla ollut vauvasta asti BabyBanzit. Minun mielestä hinta- ja laatusuhde on näissä laseissa kohdallaan, sillä lasit ovat kestäneet jo kaksi käyttäjää ja niistä on vielä kolmannellekin.

Ihan pienillä oli tuo yläkuvan malli, ja se pysyikin ihan hyvin päässä. Hihna oli vähän iso meidän pikkupäisille tytöille ja sitä piti hieman tuunata.


Seuraavaksi oli Kidz banz, joissa linssit oli vähän suuremmat ja päähihna niin iso, ettei pysynyt tytöllä ollenkaan päässä. Isomman pään omaavalla pojalla ei tätä ongelmaa ollut.
Viime kesäksi hankin tytölle ja pojalle Retro Banzit, jotka on tosi kivat. Peittää varmasti koko näköalueen ja pysyy päässä. Hihna on tainnut hieman lyhentyä tai tytön pää kasvaa, koska nämä pysyvät päässä.
Nyt tyttö on niin iso, että tilasin hänelle kesäksi kokeiluun J Banzit. Näissä ei enää hihnaa ole, eikä viisi vuotias ei sitä enää välttämättä tarvitse. Irroitettava hihna tulee kuitenkin mukana, jos tarve tulee. Näistä sitten lisää kun lasit saapuvat.

Kuvat http://puddlebeach.com.au.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti