torstai 20. syyskuuta 2012

Kirppislöytöjä

Kirppisviikon mukavana puolena voidaan pitää myös sitä, että ehtii kerrankin kiertää oikein kunnolla. Ja tekemään ehkä hyviä löytöjäkin. Minulla on aina hakusessa hyviä farkkuja lapsille, niitä ei tunnu olevan koskaan liikaa. Myös perus trikoopaidat sekä leggarit kuuluvat osastoon joita ei ole koskaan liikaa.

Tämä viikko jäi loppuviimeksi tosi kivasti plussan puolelle taloudellisesti, mutta muutaman hankinnankin tein. Perinteistä ja aina varmaa vaaleanpunaista paidan, hupparin ja sammareiden muodossa. 


 H&M:ltä aikoja sitten tilatut alefarkut saapuivat muutama päivä sitten. Harmaat ovat tosi kivat ja hyvin istuvat hoikahkolle tyttöselle. Ainoa ongelma on, että 98 koko on juuri sopiva, ja suurin osa 92cm housuista onkin jo jäänyt lyhyiksi. En kuitenkaan lähtenyt näitä vaihtamaan, vaan toivon, että kasvuspurtti loppuu pian ja housut ovat hetken sopivat.



 Sydänpolvifarkut ovat kokoa 104cm, ja odottelevat vielä hetken käyttöön pääsyä. Isommalle neidille tilatut super skinny farkut olivat aika ohutta puuvillaa, eivätkä "oikeat" farkut niin kuin luulin. Housut olivat hoikalle hyvin istuvat ja vyötärökiristystä ei tarvittu. Tyttönen ei vaan suostunut niitä pitämään ja niinpä housut lähtivät takaisin. Etsintä siis jatkuu.

4 kommenttia:

  1. Voi mitä löytöjä! Farkkuja löytää tosi hyväkuntoisena onneksi hyvin kirppiksiltä, meillä suurin osa kirppisvaatteista onkin akselia farkut-sammarit :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Housut eivät kehdi paljoa kulua ainakaan pienempien käytössä, niitä löytää usein. Olen myös ostanut "lempifarkkuja" jemmaan seuraavia kokoja.

      Noissa vaaleanpunaisissa sammareissa on vähän levenevät lahkeet, mutta ajattelin kokeilla puntin kaventamista jotta neiti suostuisi niitä pitämään.

      Poista
  2. Onpas mahtavat löydöt!! Minulla viime kerran kirppistunnelmat olivat aika huonot, joten en tiedä jaksanko hetkeen käydä:(
    Minulla meni viimeksi, kun itsellä oli kirppispöytä saldo vähän jopa miinukselle, kun todellakin oli aikaa myös kierrellä muita pöytiä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin näin hyviä löytöjä tekee, mutta kerrankin satuin olemaan oikeassa paikassa.

      Toi kirpparihomma on aika riskialtista puuhaa, jos tekee hyviä löytöjä koko ajan. Yritin kuitenkin viedä sitä mukaa tavaraa pöydälle kun ostin uutta.

      Poista