perjantai 30. maaliskuuta 2012

Housusovitusta

Sovitimme pikkuneidin kanssa kevään aikana hankittuja housuja.
Housuja pitäisi aina sovittaa ennen ostoa,
 kuinka eri mallisia ne voikaan olla! 
Mutta käytännön syistä tuollaista alle kaksivuotiasta en vie kauppaan sovittelemaan,
ja siksi sovituskestit järjestetään välillä kotona.

H&M:n paketista tuli sovitukseen kolmet housut.
 Ekana sovitettiin Chinoja, jotka olisivat olleet minun mielestäni niin ihanat siistit kesähousut.

Koko näissä on 92, ja leveyttä melkein saman verran kuin pituutta. Housuja sai kuroa pienemmiksi melkein koko kuminauhan pituudelta. Vyö hieman hälvensi rypytysvyötärön vaikutelmaa, mutta housut olivat suuri pettymys myös istuvuudeltaan. Kangas oli mukavan pehmeää puuvillaa.

Puuvillaiset punaraitahousut olivat kauniin kesäiset sydänpolvineen. Koko näissä oli 98, mutta yllätykseksi ei yhtään reilu. Tyttökin piti näistä. Kangas oli ohutta vilpoista puuvillaa. Nämä housut olivat ehdoton positiivinen yllätys!

Seuraavaksi paketista soviteltiin shortseja, jotka olivat kokoa 98.
Näissä kangas oli todella ohutta puuvillaa, melkein näkyi kankaasta läpi. 
Nämä olivat suloiset!


Viimeisenä sovitettiin  Nextin chinoja, 
jotka olivat istuvuudeltaan aivan parhaat. 
Pituus on oikea, vyötäröä ei tarvinnut kiristää, kangas jämäkkää ja pehmeää puuvillaa,
sekä täynnä suloisia yksityiskohtia. Ainoa miinus menee netissä olevalle tuotekuvalle, siitä kun ei ihan näe, millaiset housut loppujen lopuksi on.


Tässä sovituksessa pisteet menevät kyllä ehdottomasti Nextin housuille, 
ja niitä uskallan tilata lisääkin!

Vihdoin sain vastauksen myös isomman neidin vyöongelmaan.
Vyöt on vedetty pois myynnistä, sillä ne eivät vastanneet Nextin turvallisuusvaatimuksia. Nyt housut myydään siis ilman vyötä. Minulla on mahdollisuus palauttaa housut, mutta ehkä koen helpommaksi etsiä niihin uusi vyö.

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti