tiistai 27. maaliskuuta 2012

Ostoksia

Jotakin pientä on taas tullut kevääseen hankittua, vaikka kevättä onkin joutunut odottelemaan jo tovin jos toisenkin. Tulossa se toivottavasti on, ja kaupat ainakin ovat vaihtaneet täysin kevät ja kesämallistoihin. Kauppareissuilla olen napannut muutamia juttuja mukaani.

H&M:ltä on tullut pari pakettia tilattua kesävaatetta, mutta suurin osa on saanut lähteä palautukseen.  Pellavaiset vaaleanpunaiset housut ja puuvillainen trikootunika on vauvojen puolelta.


Pinkkivihreä tähdellinen trikoopipo on käännettävä, sisäpuolella on pinkki vaaleanpunainen raidoitus, ja löytyi Lindexin vauvapuolelta. Samasta paikasta ostin myös punaraidallisen teepaidan, jonka otin sen verran reilua kokoa, että menisi ensin tunikana ja myöhemmin teepparina. 

Kappahlin denim mallistosta löytyi valkoinen puuvillatrikoopaita, jossa on kivat kyynerpaikat. Paita on kaunis, mutta saumat hieman kiersivät jo kaupassa, saa nähdä mitä niille tapahtuu pesussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti