perjantai 9. maaliskuuta 2012

Tyttöjen juttuja feat Lego

Jippijei, eilen saapui postissa hartaasti odotettu Buzzador paketti!

Buzzadorina pääsen ilmaiseksi kokeilemaan uusia tuotteita ja palveluja, ja tällä kertaa pääsimme tyttäreni (ja hänen ystäviensä) kanssa kokeilemaan uusia tyttöjen Legoja!

LegoFriends sarja rakentuu viiden ystävyksen ympärille, jotka asuvat Heartlake Cityssä. Jokaisella on oma kiinnostuksen kohde ja osaaminen, ja he päättävät perustaa yhdessä LEGO-Friends-klubin. Yhdessä he taitojensa avulla ratkaisevat kaupunkinsa pulmia.

 Paketista paljastui tämä Olivian maja, ja kasaus aloitettiin heti.

Ohjeet olivat niin helpot ja yksityiskohtaiset, että minäkin sain majan kasaan ilman apujoukkoja. Neiti ei olisi kyllä itse saanut majaa rakennettua, mutta linnunmökin hän teki omin kätösin ja vain paketin mallikuvasta katsoen. Leikkimään päästiin saman tien, ja mukavaahan se on! 


Harmi vain, että mukana tuli vain yksi hahmo.
Todennäköisesti lisäosien hankkiminen on siis edessä aika pian. Ennen lisäosien hankkimista leikkiin mukaan pääsivät myös LPS koira ja kissa, sekä muita pikkueläimiä. 

Yhtenä LEGO Friends sarjan tarkoituksena on kehittää lapsen sosiaalisia taitoja, leikkiessään arkipäivän tilanteita. Tämän sarjan avulla halutaan lisäksi tuoda esille ajatus, että tytöistä voi tulla ihan mitä he haluavat. Siksi suurin osa sarjan kaikista hahmoista on naisia.


Hinnat näissä Legoissa on mielestäni maltilliset, 
ja nämä ovatkin kaverisynttäreille varmasti kiva lahja.
Tämä on kyllä varmasti pienten tyttöjen keskuudessa suuri hitti!


Tytöllä on kohta synttärit, ja lahjalistatäyttyi heti lähinnä sarjan lisäosista.

Olivian maja on kyllä herättänyt suurta innostusta. Ongelmia tuottaa ainoastaan se, että pikkusisko on lähes yhtä innostunut leikkimään majalla. Hän jaksaa purkaa majaa aivan atomeiksi uudelleen ja uudelleen. Illan aikana maja koottiin uudelleen kolme kertaa.

Sivuni oikeassa reunassa on linkki, josta pääsee ilmoittautumaan Buzzadoriksi. 
Linkistä löytää myös lisätietoa Buzzauksesta.

Ihanan aurinkoista viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti