perjantai 8. kesäkuuta 2012

Helteitä odotellessa

Eilen soviteltiin kesävaatteita, kesä kun itsepintaisesti antaa odottaa itseään. Sisällä onneksi toistaiseksi pärjää kevyemmälläkin varustuksella. Ja aika kuluu mukavasti suunnitellessa, mitä laitetaan päälle sitten kun lämpötila siirtyy helteiden puolelle.

Aiemmin mainitsin jo pienestä Ebay maniasta, jonka koukkuun jäin yksi sateinen ilta. Yhtä neuletakkia vielä odotellaan, mutta mekot ovat jo kotiutuneet.


Isommlle neidille kaunis Ralph Laurenin paitamekko on täydellinen. Koko oli M/8y, mutta ei yhtään reilu.


Lindexin nettikaupasta alekoodilla tilattu maxihame on tytön suosikki. Raidallinen yläosa on Hullareilta hankittu Benettonin toppi.


Pienen neitosen maxihame on myös Lindexiltä. Väri oli ehdottomasti kauniimpi kuin nettikaupan kuvissa, raikas vadelmainen. Halusin hameen olevan reilun mittainen, ja tilasin koon 98/104cm. Hame on nyt sopivan mittainen, mutta vyötärö on liian löysä. Kuvassa neidillä ei ole vaippaa, ja siksi hame on valunut liian alas. Ajattelin pujottaa nauhan vyötärökumpparin päälle, koska kuminauhaa ei voi kiristää. Yläosana on Zaran rusettitoppi.

Ihan valmiina ollaan jo!

Kaunista ja lämmintä viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti