keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Lisää tuliaisia

Outlet village päivän jälkeen vietin tunnin Pariisin alennusmyynneissä. Jouduimme luovuttamaan mökkimme aamulla, jonka jälkeen suunnistimme vuokraamallamme pakettiautolla ostoskeskukselle. Kyseinen päivä oli varmasti kansallinen vapaapäivä, sillä kaikki olivat liikenteessä sinä aamuna. Pelkästään parkkialueelle oli satojen metrien jono.

Parkkipaikasta ei ollut toivoakaan, ja ranskalaiseen tyyliin autoja oli jätetty parkkiin aika huolettomasti. Pakettiautolla liikkuminen ei ollut kaikista helpointa siinä ruuhkassa. Sovimme, että minä kierrän ensin kaupat, ja sitten mies. Jäin kyydistä kauppakeskuksen ovilla, ja kun tunnin päästä olin juossut haluamani kaupat läpi, mies ja lapset etsivät edelleen parkkipaikkaa.

Kävin siis ostoksilla yhdessä liikkeessä, ja poikkesin ehkä viidessä. Muiden muassa Catimini ja DPAM olivat pysähtymislistallani, mutta liikkeisiin olisi joutunut jonottamaan sisään, kassajonoista puhumattakaan.

Päädyin ostoksille Z-Enfantiin, josta olen aiemminkin tehnyt kauniita ja edullisia ostoksia.


Tällä kertaa löysin pienemmälle neidille neuletakin ja farkut, sekä trenssin jemmaan odottamaan. Suloisia pilkullisia trikoohuiveja ostin molemmille tytöille omat.


Poitsu sai samasta kaupasta ensi kesään kivat siniset farkut, keltaisen teepaidan ja raitatrikoon. Hilfigerin neule ostetiin outletista.

Tämän ostosreissun jälkeen nettikaupat nostivat arvoaan. Jonottaminen ja kaupoissa hikoilu ei kyllä ole minua varten!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti