lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kuinka Gote-Tex vaatteita huolletaan?

Ehkä vuosi sitten Pirkka-lehdessä oli juttu Gore-Tex vaatteiden ja kenkien hoidosta. Luin sen, mutta unohdin leikata sen talteen, ja koko hoito opas unohtui. Nyt talvivaatteita ja kenkiä pestessäni kaivoin jutun esille, ja sain monta hyvää vinkkiä, jolla kengät ja vaatteet pysyvät vedenpitävänä pitkään. Moni asia tuli yllätyksenä, kuten pesukonepesu, ja rumpukuivaus.



Tämä juttu on lainattu pirkka.fi sivulta.

1. Mitä Gore-Tex on?

Gore-Tex on PTFE-muovista valmistettu kalvo, joka suojaa tehokkaasti tuulelta ja kosteudelta. Sen kaupallinen valmistus aloitettiin jo vuonna 1976. Suomessa lasten Gore-Tex-asujen valmistus ja myynti nousivat kasvuun 1990-luvun alussa, kun vanhemmat alkoivat kiinnittää enemmän huomiota lasten ulkoiluvaatteiden mukavuuteen ja käytännöllisyyteen. Erityisesti lasten Gore-Tex-kenkien myynti lähti silloin huimaan nousuun.

2. Heikkeneekö kosteussuoja pyykkikoneessa tai kuivausrummussa?

Gore-Tex-kalvo ei häviä vaatteesta pesukertojen myötä. Se kuluu hankauksesta, kun lapsi konttaa pihalla ja laskee liukumäkeä. Peseminen ja kuivausrummussa tai -kaapissa kuivaaminen ovat pelkästään hyväksi Gore-Tex-vaatteille sekä -kengille, sillä puhtaus ja lämpökäsittely parantavat kalvon toimivuutta.
Sopiva pesulämpötila on 40 astetta. Huuhteluainetta tai muitakaan erikoiskäsittelyjä ei kannata käyttää. Silittämiseen sopii mieto lämpötila.

3. Miksi joissakin päiväkodeissa on kielletty laittamasta Gore-Tex-vaatteita kuivauskaappiin?

Joissakin tapauksissa vanhemmat ovat vaatineet kaupungilta korvauksia lapsen vaatteiden kosteussuojan pilaamisesta kuivauskaapissa. Todennäköisesti kaupungit haluavat välttää näitä kiistoja, ja ne ovat antaneet päiväkodeille ohjeen, että Gore-Tex-asuja ei saa kuivata kuivauskaapissa.

4. Miten hyvin Gore-Tex lämmittää?

Nämä vaatteet ja kengät toimivat parhaiten silloin, kun noudatetaan kerrospukeutumista. Silloin alimmaisena on tekninen, kosteuden pois iholta siirtävä kerrasto. Sen päälle kannattaa pukea lämpöä eristävä välikerros, kuten fleece tai ohut neule. Gore-Tex on suojaava kuorikerros. Mutta kannattaa välttää ylipukeutumista: kevätauringon lämmittäessä alusasun lisäksi yleensä riittää suojaava kuorikerros, sillä lapset touhuavat ulkona usein ”hiki päässä”.
Myös lapsen kenkiin kannattaa hankkia tekniset sukat, jotka lämmittävät hyvin ja siirtävät hien pois iholta.

Juttu löytyy kokonaisuudessaa täältä.

Kuvakin on vuoden takaa, tasan. Silloin oli vähän vähemmän lunta.

Mukavaa lauantaita!

6 kommenttia:

  1. Jokohan sitä tämän perustella uskaltaa rummuttaa vaatteet seuraavan pesun yhteydessä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä olen kiinnittänyt huomiota gorevaatteiden ja lenkkareiden huoltoon tämän jälkeen! Yllättävin juttu oli, että vastoin kaikkia luuloja, gorepinta ei lähde pesussa.

      Poista
  2. Moikka. Minäkin muistan lukeneeni kyseisen jutun, mutta kiva kun palautit mieleen. En muistanut ettei kosteussuoja katoa pesussa. Ekaluokkalaiseni oli viime viikolla uinut (kirjaimellisesti!) viikkarin goretex talvikengät jalassa. En saanut niitä millään kotona kuivaksi, olivat lattialämmityksen päällä, koitin kuivata jopa hiustenkuivaajalla mutta en saanut kuivaksi. Vein töihin (päiväkotiin) ja kuivauskaapissa kuivatin n. 1 h ja kuivat olivat! Tosin luulin että olen pilannut kengät kun ajattelin niiden kosteussuojan kärsineen kuivatuksesta. Mutta hyvä jos näin ei ole :D
    Sanniska

    PS. Hyvä juttu siltäkin kannalta että töissä lapsella saattaa olla yhdet rukkaset ja jo aamu-ulkoilun jälkeen joko läpimärät tai sisältä nihkeät. Olen laittanut kuivauskaappiin vaikka olisivat mitä merkkiä. Muuten ei ole iltapäiväksi hanskoja! Ja omasta kokemuksesta reimatec + rukkaset ovat vihoviimeiset. Ovat niin paksut että nihkistyvät sisäpuolelta. Hankala kääntää ympäri jotta kuivuisivat kuivauskaapissa ja muuten eivät kyllä kuivu!
    Anteeksi pitkä paatokseni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, kiva kun kommentoit!
      Nuo rukkaset on kyllä ongelmalliset, kun sisältä kastuessaan ei kuivu sitten millään. Ja meillä ainakin rukkaset kostuu sisältä vaikka olisivat mitä materiaalia. Nyt voi hyvillä mielin kuivailla kaapissa!

      Poista
  3. taidankin kaivaa vaatteet pesukoneesta ja heittää rumpuun, jos on mieli saada aamuksi kuivia kamoja. en jaksaisi alkaa enää toista vaatekertaa kaivelemaan yläkerrasta tähän aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyllä helpottaa vaatehuoltoa! Pitäisi varmaan useammin ottaa asioista selvää eikä vain olettaa :)

      Poista