Viime viikolla tyhjensin kirppispöydän, ja samalla tein uuden henkilökohtaisen myyntiennätykseni. Paljoa ei tarvinnut takaisin tuoda, ajattelin lopuista koota pienen paketin huutikseen. Tällä kertaa en ihan hirveästi viikon aikana tuonut takaisin päin vaatetta, mutta jotakin kuitenkin. Koko viikon saldo oli kolmet kengät ja neljä vaatekappaletta.
Kesän kevyet sandaalit on aiemmin hommattu H&M:ltä, mutta en ole lähiaikoina tehnyt tilausta, joten kenkienkin tilaus on jäänyt. Kirppikseltä sattui löytymään kolmet sandaalit yksien hinnalla. Nuo kultaiset on mielestäni tosi nätit! Pikkuneidille haluaisin tuollaiset remmisandaalit koossa 25, saa tarjota, jos omasta kaapista löytyy ylimääräiset.
Isommalle tytsylle löytyi Hilfigerin teeppari, siskolta taitaa löytyä jemmasta samanlainen. Benettonin kerrostoppi on kaunis, ja menee jopa juhlavanpana yläosana. Pikkuneidille löytyi H&M:n kissafarkut, kivoja yksityiskohtia ja kiva hinta, 0,5€. Pinkki Lindexin shortsihaalari on ihan paras kesän helteisiin. Isosisko tahtoi samanlaisen, ja saman tapainen löytyikin Ebaysta.
Pinkkiraidallinen haalari on nyt matkalla neidille. Samalla Ebaysta löytyi sitten vähän muutakin, mutta niistä lisää myöhempänä.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti