perjantai 2. syyskuuta 2011

Hups

Sadepäivinä on joskus vähän liikaa aikaa surffailla internetin ihmeellisessä maailmassa. Niin kävi minulle eilen, kun innostuin, että Ticketin verkkokaupassa on fleecellisiä plain raineja alle puoleen hintaan. Tilasin niitä useamman kappaleen ja muutaman muun jutun.

Palasin vielä myöhemmin katsomaan tilaustani, ja huomasin että w/o tarkoittaakin ilman fleeceä, ei fleecen kanssa. Onneksi tilauksen sai peruttua, mutta luottokortilta varausta onkin ilmeisesti vähän hankalampi perua. Hyvä minä. Tästä hyvästä laitoin luottokorttini jäihin hetkeksi, ja yritän keskittyä vaikka pyykinpesuun tai siivoamiseen.


Eilen myös ulkoilimme sadesäässä, ja sitä varten kaivoimme esille asianmukaiset asut. Pienimmän tyttären Rubber rain suit ja poikasen Cuppiksen sadeasu pääsivät ekan kerran käyttöön. Tyttösen sadehaalari on tosi iso, saman kokoinen kuin 80cm vaaleanpunakukallinen Uffo, joka on siis vielä isompi ja molemmat vastaavat varmaan ainakin kokoa 92. No tyttö kuitenkin pystyi liikkumaan puvussa, joten sillä lähdettiin.

Poikasen sadeasu on hyvä, vaikka pelkäsin että koko 116 on liian iso. Sisävaatteissa on nyt käytössä 104/110. Cuppis on siis edelleen hieman pienempää mitoitusta. 


Nyt menen heiluttelemaan sitä moppia,
Mukavaa viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Myyjä saa varauksen peruutettua kortiltasi, itse ei saa mitenkään. Mä olen aina vastaavissa tilanteissa ollut yhteydessä myyjätahoon ja pyytänyt varauksen poistamista, aina on hyvin onnistunut. Tosin, jos/kun se hillitsee uusia shoppaushaluja, voi olla ihan hyväkin juttu että se varaus roikkuu siellä 14 vrk :D.

    Tosi nätti tuo Ticketin kurahaalari!

    VastaaPoista
  2. Laitoin hätäpäissäni sinne useamman sähköpostin koskien tilaustani, ja päivän viiveellä sainkin vastauksen.

    Varaus oli purettu ja he toivottivat minut lämpimästi tervetulleeksi uudelleen ostoksille. Olisi voinut se varaus siellä kauemminkin olla ;)

    VastaaPoista